Aikuisten hiekkalaatikkoleikkejä?

Olin aikanaan hyvin innokkaana mukana noutajayhdistystoiminnassa. Käytin paljon aikaani ja annoin paljon itsestäni itselleni tärkeää asiaa edistävän yhdistyksen eteen. Se oli suurimmaksi osaksi todella hienoa aikaa ja muistelen monia asioita ja ihmisiä lämmöllä. Vauhdikkaita ja hauskoja vuosia!

Parin vuoden hiljaisempi jakso noutajayhdistystoiminnasta loppui reilu vuosi sitten, kun lähdin taas mukaan aktiivisempaan noutajayhdistystoimintaan. Intopinkeänä ja innostuneena, halukkaana olemaan taas mukana kehittämässä noutajatoimintaa ja yhteistä asiaa isommassa mittakaavassa.

Mutta joko yhdistysmaailma tai minä tai me molemmat olimme muuttuneet noiden kahden vuoden aikana. Yhdistysmaailma tuntui jotenkin aiempaa lokeroituneemmalta ja joiltain osin oli kaivauduttu syvälle omiin poteroihin ja oltiin vahvasti puolustusasemissa. En tuntenut enää kuuluvani tuohon suureen noutajayhdistysmaailmaan.

Yhdistystoiminnassa (kuten tietysti yhteiskunnassa ylipäätään) on ihan liikaa suvaitsemattomuutta, joustamattomuutta ja mustavalkoisuutta. Ollaan kärkkäitä kertomaan oma mielipide ja kritisoimaan, mutta ei olla itse lainkaan valmiita ottamaan vastaan minkäänlaista palautetta. Halutaan, että muut muuttuvat, mutta ei olla valmiita itse mukautumaan. Arvostellaan herkästi muiden toimintaa, mutta ei osata katsoa omaa toimintaa riittävän kriittisesti. Ollaan niin herkkiä kritiikille, oman poteron puolustamiselle ja vastahankaisia muutokselle, että mikään muu vaihtoehto kuin nykyisessä pysyminen ei ole edes vaihtoehto.

Tuntuu, että ne pikku Pertit ja Pirkot sieltä lastentarhan hiekkalaatikolta ovat aikuistuessaan saaneet uudenlaisen hiekkalaatikon, jossa toisen hiekkakakkujen rikkomisen sijaan harrastetaan usein tiedostamatontakin ”yhdistys/joukkokiusaamista”.  Jätetään ihmisiä tietoisesti porukan ulkopuolelle. Jätetään peukuttamatta porukalla epäsuosiossa olevien henkilöiden somejuttuja. Kohdellaan ihmisiä tavoilla, joiden ei varmasti haluaisi kohdistuvan itseen. Tyrmätään porukalla epäsuosittujen ihmisten aloitteita ja aktiivisuutta, ihan vain siksi, että se on se tyyppi, jonka naama ei juuri sillä hetkellä miellytä. Ei haluta esiintyä epäsuosittujen tyyppien kaverina, ettei vain oma asema kärsi. Mollataan ja kerrotaan väritettyjä tarinoita ”peruspertsasta”, jota ei välttämättä tunneta juuri lainkaan, mutta sen tuulipuku sojotti väärään suntaan tai se sanoi jotain, mikä kuulosti ehkä uhkaavalta nykytilanteen horjuttamiselta.

On varmasti olemassa ihan tutkimuksiakin siitä, kuinka aikuiset käyttäytyvät somessa ja harrastustoiminnassa kuin lapset. Olen miettinyt paljon, miten tämä näkyy siinä noutajamaailmassa, jossa minä olen ollut ja olen mukana. Eikä minusta noutajamaailma ole mikään poikkeus, vaikkei varmasti pahimmasta päästä olekaan.

Onneksi tällainen hiekkalaatikkotoiminta on vain pieni osa toimintaa, joka toivottavasti ei edes näy sinne perusharrastajalle, joka ei ole mukana yhdistystoiminnassa. Ja meillä on onneksi iso joukko innokkaita ja avoimin mielin toimivia yhdistysaktiiveja, talkoolaisia ja vastuunkantajiakin, jotka osaavat olla hiekkalaatikkoleikkien yläpuolella. Lisäksi noutajan eteen toimii lukematon määrä ihmisiä ihan ilman yhdistysmaailmaa ja heidän panoksensa on tärkeä osa kokonaisuutta.

Mutta yläpuolella kirjoittamani pohjalta ymmärrän nyt sen, miksi uusi yhdistyksiä on perustettu ja perustetaan noutajamaailmaankin. Ja miksi vastuunkantajia on yhä vaikeampi saada mukaan yhdistystoimintaan. Noutajien yhdistysmaailmassa toimivat ihmiset eivät ole kaikilta osin riittävän avoimia ja suvaitsevaisia salliakseen niin monipuolisen toiminnan ja erilaiset mielipiteet, että pienempi määrä yhdistyksiä riittäisi. Ja kun kyse on meidän kaikkien vapaa-ajan toiminnasta, ei sen pidä olla liian hankalaa ja ikävää ja jatkuvaa vastatuuleen kulkemista. Siksi hakeudutaan sellaisiin yhdistyksiin ja seuraan, jossa toiminta on miellyttävää.

Vaikka minusta on menetys noutajamaailmalle, että toimimme samojen asioiden parissa niin monella eri taholla ilman yhteistyötä, pääasia toki on, että toimimme sen noutajan hyväksi. Meitä yhdistää rakkaus noutajiin ja halu toimia noutajien kanssa. Me olemme aikuisia ihmisiä ja kaiken lisäksi keskimääräistä fiksumpia, kun olemme hankkineet noutajan. Olisimmeko riittävän fiksuja pääsemään eroon hiekkalaatikkoleikeistä? Muistamaan, että meitä kuitenkin yhdistää tärkeä asia eli rakkaus noutajiin?

Laitan vielä mukaan kuvan keskimmäisestä noutajastani Siiristä. Se on iloinen, mukavuudenhaluinen, ruokaa varasteleva ja tarvittaessa toimintaan kykenevä draamaprinsessa. Se herättää näkijässään erilaisia tunteita ja ajatuksia. Yhdelle se on ruma käyttis, toiselle paska käyttis, kolmannelle väärästä kennelistä, neljännelle suloinen rimppakinttu – minulle se on rakas lemmikki ja harrastuskaveri. Jollain tutullani on taas koira, jota en ehkä itse niin arvosta sen jonkin ominaisuuden kannalta. Mutta minusta pitää löytyä riittävästi inhimillisyyttä ja aikuisuutta, jotta osaan iloita siitä, että tutullani on sellainen koira, josta hän itse pitää.

 

Lumisiiri (1 of 1)

 

Mainokset

Kultaiset kisaamassa

Aina välillä herää keskustelu, että onko metsästyslinjaisten kultaisten suosion myötä näyttelylinjaiset koirat kadonneet kilpakentiltä. Kävin läpi vuoden 2008 ja vuoden 2017 kaikki kokeessa startanneet koirat (nou, nome-a, nome-b, WT, toko, rally, mejä, vepe) ja jaottelin jokaisen koiran karkeasti näy tai käy. Huomioin kaikki startanneet, vaikka koira olisi keskeyttänyt tai saanut nollatuloksen. Tilastoissa myös näkyy sama koira useampaan kertaan, jos se on startannut eri lajeissa.

Koska ei ole olemassa mitään virallista näy- ja käy-linjojen määritelmää ja välissä on vielä sekalinjaisetkin, käytin varsin laajaa ja sallivaa jaottelua eli merkitsin käyttölinjaiseksi kaikki, joilla ei ollut vanhemmissa eikä isovanhemmissa näyttelilinjaisia. Ja ihan oman tietämyksen ja tietämättömyyden mukaan eli varmasti virheitäkin on, mutta suuntaviivat lienee oikeat.

Vuonna 2008 mainituissa lajeissa starttasi 591 kultaista ja vuonna 2017 699 kultaista.

Valitettavasti ei ole olemassa tietoa siitä, kuinka suuri osuus kaikista tällä hetkellä elossa olevista kultaisista on näy/käy-linjaisia. Näyttelylinjaisten osuus on varmasti edelleen suurin.

PÄIVITYS: Itse asiassa valistuneen arvauksen voi tehdä. Laskin aiemmin, että kun laskee vuosien 2007 – 2016 rekisteröinnit yhteen, saadaan 13896 kultaista. Sitä määrästä vuonna 2017 kisasi 5 %. Kisaajien määrästä 43 % on käyttälinjaisia (hyvin karkean erottelun perusteella) eli arvio voisi olla, että käyttölinjaisia on kaikista kultaisista n. 2 %.

Kaavio 1
Vuonna 2008 ja vuonna 2017 kilpailuihin osallistuneiden jaottelu karkealla käy/näy-jaottelulla (%)

kulta_harrastaja_käy_näy

Mutu-tuntumalla veikkasin jopa suurempaa käyttölinjaisten osuutta, mutta kun kävin koiria läpi, ilahduin kyllä siitä, miten paljon näyttelylinjaisia on kisakentillä. Tätä pitäisi tuoda aiempaa enemmän esille ja rohkaista näyttelylinjaisten omistajia harrastamaan ja kisaamaan lajissa kuin lajissa. Ottipa kumpaa linjaa tahansa, pitää toki kiinnittää huomiota, että mistä ottaa ja että koiran vanhemmilla on sellaisia ominaisuuksia, joita etsii ja haluaa. Molemmista linjoista saa edelleen erinoamisia harrastuskoiria.

Seuraavaksi  laskin erilinjaisten osuudet rodunomaisissa lajeissa vuosina 2008 ja 2017 (nou, nome-A, nome-B ja WT). Vuonna 2008 starttaajia oli 336 ja vuonna 2017 372 kultaista.

Kaavio 2
Rodunomaisissa lajeissa kisaavat kultaiset linjoittain vuosina 2008 ja 2017 (%)

rodunom_kult

Tässä muutos on suurempi kuin huomioitaessa kaikki lajit. Käyttölinjaisten osuus on lähes tuplaantunut ja näyttelylinjaisten osuus laskenut 28 % kaikista kultaisista starttaajista. Mutta silti 40 % rodunomaisissa lajeissa kisaavista on näyttelylinjaisia.

Seuraavaksi laskin eri linjojen osuuden metsästyskokeissa eli jätin laskennasta pois vielä taipumuskokeen. Vuonna 2008 starttaajia oli 154 ja vuonna 2017 229 kultaista.

Kaavio 3
Metsästyskokeissa kisaavat kultaiset linjoittain vuosina 2008 ja 2017 (%)

kulta_ilman taipparia

Ero on edelleen kasvanut eli metsästyskokeissa käyvien näyttelylinjaisten määrä on laskenut 28 % ja käyttölinjaisten osuus on kasvanut samalla prosenttimäärällä.

Yhteenvetoa

Käyttälinjaisten osuuden kasvaminen metsästyskokeissa on minusta odotettua ja odotin linjan saaneen suosiota myös muissa lajeissa. Mutta yllätyin positiivisesti, että näyttelylinjaisten osuus on suurempi kuin arvelin ennen laskemista.

Koska näen koulutuksissa ja kimppatreeneissä paljon päteviä näyttelylinjaisia koiria, toivoisin rotujärjestön, kasvattajien ja koko kultaisen yhteisön panostavan erityisesti näyttelylinjaisten esiintuontoon harrastuskoirina – monipuolinen kultainen, ei siis vain näyttelyyn tai metsästykseen, mutta erinomainen niihinkin. Esiintuonnin edellytys ovat tietysti aito halua, asenne sekä yhteistyö, joilla viedä monipuolisen kultaisen asiaa eteenpäin.

Metsästykseen ja metsästyskokeisiin löytyy vain rajallinen määrä ohjaajia eli kasvu sillä puolella on rajallista, minkä kasvattajat varmasti jossain vaiheessa huomaavat. Muissa harrastuslajeissa ei välttämättä ole sellaista rajaa, sillä rodunvaihtajia saattaa löytyä helpommin ja markkinaa löytyy enemmän.

Ja linjasta huolimatta kultainen on aina perhekoira ja kultaisen pitäminen monipuolisena ja rodunomaisena takaa kyllä sen suosion jatkossakin.

Eri noutajakoirarodut eri harrastuslajeissa

Mietin, että voisiko kultaisten laskeva rekisteröintimäärää selittää se, että harrastajat siirtyvät toisiin rotuihin ja näkyisikö se harrastustilastoissa. Kokosin siis eri noutajakoirarotujen harrastustuloksia vuosilta 2006 – 2017. Näyttelyissä käyvien koirien määrää en osannut ottaa ulos tietokannasta.

Muistutetaan ensin mieliin eri noutajakoirarotujen rekisteröintimäärien kehitys

rekisteröinnit_2017

Labradorit ja tollerit nousussa, kultaiset laskussa.

Tarkastellaan sitten kisaavien koirien määrän kehitystä roduittain. Olen huomioinut nome-A, nome-B, WT, NOU, agility, toko, rallytoko, mejä ja vepe.

harrastusmäärät yhteensä

Kisaavien koirien määrä on kasvanut vuodesta 2006 vuoteen 2017 1247. Toki sama koira voi esiintyä tilastossa usempaan kertaan, jos harrastaa eri lajeja.

Tuo 1247 kisaavien koirien määrän kasvu muodostuu roduittain seuraavasti. Suluissa on rekisteröintimäärän ero vuosina 2017 ja 2006. Tämä kertoo tosiaan vain noiden kahden vuoden eron, eikä ota huomioon mahdollisia isojakin rekisteröintimäärän vaihteluja noiden vuosien välillä. Mutta luvut antavat suuntaa suuruusluokista ja kehityssuunnasta.

  • labradorit 890 (+549)
  • kultaiset 225 (-112)
  • tollerit 90 (-8)
  • flatit 18 (-64)
  • kiharat 29 (-2)
  • chessit -5 (+7)

Laskin vielä teoreettinen vertailuluvun kisaavien koirien määrästä suhteessa rodun kokoon. Eli laskin yhteen vuosien 2007 – 2016 aikana rekisteröidyt noutajat roduittain ja jaoin tuon summan rodun vuonna 2017 kisaavien määrällä. Luvut ovat seuraavat:

  • labradorit 10 %
  • kultaiset 5 %
  • tollerit 12 %
  • flatit 18 %
  • kiharat 22 %
  • chessit 17 %

Katsotaan sitten tarkemmin eri noutajakoirarotujen eri lajeissa kisaavien määrää ja niiden kehitystä.

Tokon suosio on kaikilla noutajakoiraroduilla laskenut merkittävästi sääntöuudistuksen jälkeen. Rallytokon suosio on taas kasvanut nopeasti vuodesta 2014 alkaen.

Labradorit

kisaavat_lab

Labradorien kisaavien koirien määrä ei ihan vastaa rekisteröintimäärän kasvua, mutta tulevat pari vuotta näyttävät, mihin suunta kääntyy – lisääntyvätkö kisaavien koirien määrä rekisteröintimäärän kasvun myötä vai meneekö yhä useampi perhekoiraksi/metsästyskoiraksi tmv. jolloin ne eivät näy kisatilastoissa.

Eniten labradoreja kisaa nome-b-kokeissa sekä taipumuskokeissa. Rodunomaisten lajien jälkeen suosittu laji on mejä ja sen jälkeen tasaväkisinä vepe ja rallytoko.

Kultaiset

kisaajat_kult

Kultaisten kisaavien koirien määrässä ei näy samaa laskusuuntaa kuin rekisteröintien määrässä. Tämä on hyvä asia, jos suuntaus jatkuu samana ja mielellään kasvavana kisaajien määränä. Tarkoittaako kisaajien määrän säilyminen rekisteröintimäärän laskiessa, että yhä useampi harrastaa kultaisensa kanssa vai että yhä useampi hankki käyttökultaisen ja harrastaa sen kanssa. Tämä ei valitettavasti näy valmiissa tilastoissa, mutta ehkä tutkin sitä joskus myöhemmin.

Kultaisilla rallytokossa on enemmän starttaavia koirakoita kuin tokossa. WT-tilastoa vääristää vuoden 2016 PM-kisat eli niissä on myös ulkomaisten koirien tuloksia. Eniten kisaavia koiria on taipumuskokeissa ja sitten nome-b-kokeissa. Mejän ja vepen suosio ovat nykyisin varsin tasoissa.

Tollerit

harrast_tollo

Tollereiden kasvanut rekisteröintimäärä ei näy ainakaan vielä kisaavien määrässä. Toivottavasti myöhemmin.

Tollereiden osalta on tärkeä panostaa eri harrastuslajien ja harrastamisen markkinointiin, sillä rallytoko lukuun ottamatta kisaajamäärät ovat laskenee kaikissa lajeissa. Toivotaan, että viime vuonna kasvanut rekisteröintimäärä tuo myös lisää kisaajia.

Flatit

harras_flatit

Flateilla taas näkyy vuoden 2014 jälkeen tipunut rekiströintimäärä myös laskevana kisaajien määränä

Flattien kisaajien määrä on kasvanut taipumuskokeissa ja rallytokossa sekä tokossa kahdella koiralla. Muissa lajeissa määrä on ollut laskeva. Poikkeuksena flattien PM-kisojen aiheuttama kertaluonteinen nousu A-kokeiden osalta viime vuonna.

Kiharat

harras_kiha

Kiharoiden rekisteröintimäärät ovat olleet varsin tasaisia, mutta niin rekisteröintimäärät kuin harrastajien määrä ovat niin pieniä, että muutokset käyrissä näyttävät isoilta. Pienenä rotuna kiharoista löytyy kuitenkin mukavasti harrastajia ja vielä moneen lajiin.

Chessit

harras_ches

Harvalukuisista chesseistäkin löytyy muutamia kisaajia, jotka starttaavat eri lajeissa.

Ja virheitä voi löytyä, korjan huomatessani :-).

Kultaisten ja labradorien lonkkatilastoja

Lonkat ja niiden terveys on vain yksi osa koiran terveydestä, mutta se saa paljon huomiota, koska on yksi PEVISA-tutkittavista ominaisuuksista ja sille on olemassa luokittelu. Se väistämättä vaikuttaa myös pentujen myyntiin ja valitettavasti lonkkavikojen periytyvyys ei ole mitenkään yksiselitteinen, kun siihen vaikuttavat monet eri tekijät.

Labradorit

Labradorien PEVISA on varsin salliva, se edellyttää vain lonkka- ja kyynärlausunnon olemassaoloa sekä voimassaolevaa silmätarkastuslausuntoa. Mitään raja-arvoja ei ole määritelty. Silti kuvattujen labradorien tulokset ovat varsin hyviä.

Kaavio 1
Labradorien lonkkatilastoa 2006 – 2017 (lausuntovuoden mukaan)

labrad_lonkat

Vaikka labradorien rekisteröintimäärä on ollut kasvava, kuvattujen labradorien määrä pieneni 143 vuonna 2017. Terveiden osuus on 81 % kuvatuista (82 %) eli erittäin hyvä. C-lonkkaisten osuus on 13 % (12 %) ja CD-lonkkaisten osuus reilu 5 % (6 %)

Kultaiset

Kultaisten PEVISA:n osalta päädyttiin kuitenkin raja-arvoihin. Vuoden 2015 alusta voimassa ollut PEVISA:

  • Pentujen vanhemmista tulee olla ennen astutusta annettu lonkkakuvaus- ja kyynärkuvauslausunto sekä astutushetkellä voimassa oleva silmätarkastuslausunto. Silmätarkastuslausunto ei astutushetkellä saa olla 24 kk vanhempi.
  • Koiran jälkeläisiä ei rekisteröidä, jos sillä on todettu PRA, geograafinen RD tai totaali RD. Lisäksi kaikki perinnölliset kaihit lukuun ottamatta linssin etuosan saumalinjan kataraktaa ja muu kaihi -muotoa estävät jälkeläisten rekisteröinnin.
  • Rekisteröinnin raja-arvona on lonkkaniveldysplasian aste C siten, että astetta C saa käyttää vain asteen A kanssa tai vaihtoehtoisesti yhdistelmän lonkkanivelten jalostusindeksien keskiarvon tulee olla vähintään 101.
  • Rekisteröinnin raja-arvona on kyynärniveldysplasian aste 1 siten, että astetta 1 saa käyttää vain asteen 0 kanssa tai vaihtoehtoisesti yhdistelmän kyynärnivelen jalostusindeksien keskiarvon tulee olla vähintään 101.
  • Urokselle voidaan rekisteröidä 100 jälkeläistä. Viimeinen, rajan ylittävä pentue rekisteröidään kuitenkin kokonaisuudessaan.
  • Urokselle on kuitenkin mahdollista rotujärjestön ennen astutusta suoritetuista PEVISA-tutkimuksista antamalla todistuksella rekisteröidä yli 100 jälkeläistä, mikäli sen aiemmista jälkeläisistä on lonkka- ja kyynärtutkittu sekä silmätarkastettu vähintään 40 %.

Kaavio 2
Kultaisten lonkkatilastoa 2006 – 2017 (lausuntovuoden mukaan)

kult_lonkat

Kultaisten vuoden 2017 rekisteröintimäärä oli pienin ainakin 10 vuoteen. Myös tutkittujen koirien osuus oli pienin ko. aikana, 137 koiraa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Vaikka olenkin sitä mieltä, että huippuvuosien rekisteröintimäärät olivat rodun kannalta huono asia, selvittäisin silti syitä rekisteröintimäärään pienuuteen. Onko kyse siitä, ettei rotu enää kiinnosta entiseen malliin vai siitä, ettei kasvattajia enää innosta kasvattaa niin paljon?

Kultaisilla terveiden, C-lonkkaisten ja D+E osuudet ovat pysyneet aivan samoina kuin vuonna 2016 eli 66 %, 23 % ja 11 %.

Vertailua

Lonkkatilastoa vuodelta 2017

  • labradori
    • terveiden (A+B) osuus 81 %
    • C-lonkkaisten osuus 13 %
    • D+E-lonkkaisten osuus 5 %
  • kultainen
    • terveiden (A+B) osuus 66 %
    • C-lonkkaisten osuus 23 %
    • D+E-lonkkaisten osuus 11 %

Minua pohditutti kultaisten PEVISA-uudistuksen yhteydessä ja pohdituttaa vieläkin, että miten kahden eri noutajakoirarodun lonkkatilastot voivat olla niin erilaiset. Ne ovat suunnilleen samankokoisia, niiden rakenne on suunnilleen samanlainen ja ne on jalostettu samaan käyttötarkoitukseen. Kultaisten PEVISA ei estä tekemästä samanlaisia jalostusvalintoja lonkkien suhteen kuin labradorikasvattajat tekevät (muutamaa yksittäistapausta lukuun ottamatta), vaikka rotujen PEVISA:t ovatkin erilaisia.

Tein vertailua labradorien ja kultaisten tilastojen välillä vuodelta 2015. Ko. vuonna labradoripentueita syntyi 306 ja kultaisia pentueita 190.

Kaavio 3
Kultaisten ja labradorien vuoden 2015 pentueiden vanhempien lonkkayhdistelmät (% kaikista rodun yhdistelmistä)

lonkat_kult_lab

Labradorikasvattajat käyttivät AA/AA-lonkkaisia yhdistelmiä 34 %, kun taas kultaisissa niiden osuus oli vain 16 %. Kultaisten kasvattajat suosivat AA/BB-yhdistelmiä 24 %, kun niiden osuus labradorikasvattajilla oli vain 15 %. Myös BB/BB-yhdistelmien osuus oli kultaisten kasvattajailla huomattavasti suurempi kuin labradorikasvattajilla.

Ja kun tiivistetään tilastoa vähän, nähdään, että vuonna 2015 labradorikasvattajat tekivät A+B-lonkkaisia yhdistelmiä 87 % kaikista yhdistelmistä, kun taas kultaisten kasvattajat 76 %. Yhdistelmiä, joissa oli myös C-lonkkainen mukana oli labradoreissa 13 % ja kultaisissa 24 %.

Muita eroja labadorien ja kultaisten jalostustilastoissa vuonna 2015 (suhteutettuna pentuemäärään)

  • Jalostukseen käytettyjen urosten osuus on labradoreilla hiukan suurempi kuin kultaisilla
  • Labradorikasvattajat käyttivät jalostukseen puolet vähemmän tuontiuroksia kuin kultaisten kasvattajat, mutta vastaavasti ulkomaisten urosten osuus jalostuksessa oli suurempi.
  • Labradorien keskimääräinen jalostusikä 4 kk vähemmän kuin kultaisilla
  • Jalostukseen käytettyjen narttujen osuus on labradoreilla hiukan suurempi kuin kultaisilla
  • Kultaisten kasvattajat käyttävät jalostukseen hiukan enemmän tuontinarttuja kuin labradorikasvattajat
  • Labradorien sukusiitosate 1,31 % ja kultaisten 1,77 %

Ja tietysti pitää muistaa, että koirissa ei jalosteta vain lonkkia. Labradorien lonkkatilastot yhdistettynä niiden suosioon rotuna ja menestykseen näyttelyissä ja metsästyskokeissa kertoo kuitenkin siitä, että kannattaa ainakin tutkia mahdollisuuksia hyödyntää samankaltaisia menetelmiä kuin labradoreilla. Ratkaisevaa ei ole se, millainen PEVISA rodulla on, vaan se, millaisia kokonaisvaltaisia jalostuspäätöksiä tehdään ja mihin ne johtavat.

Lonkkatilastoja tutkittaessa pitää toki muistaa myös se, että molemmissa roduissa kuvataan vain osa koirista. Ja makuasioista ei voi kiistellä, tilastoista huolimatta moni valitsee kultaisen ja vielä useampi labradorin :-).

 

 

 

 

 

Noutajien rekisteröintimäärien ja koestarttimäärien kehitys 2006 – 2017

Rekisteröinnit

Kaavio 1
Noutajien rekisteröintimäärien kehitys 2006 – 2017

rekisteröinnit_2017

Labradorien suosio jatkaa kasvuaan (2125) uusiin ennätyslukemiin. Kultaisten rekisteröintien määrä jatkoi loivaa laskuaan (1149). Tollereiden rekisteröintien määrä kasvoi pitkästä aikaa (327). Flattien rekisteröintimäärä jatkoi hyvin loivaa laskua. Kiharoiden ja chessien rekisteröintimäärät pysyivät ennallaan.

Taulukko 1
Noutajien rekisteröintimäärien kehitys 2006 – 2017

rekisteröinit-talukko

Taipumuskoekäynnit

Kaavio 2
Taipumuskokeessa startanneiden noutajien määrä vuosina 2006 – 2017.

taipumuskokeet

Labradorien taipumiskokeissa käyvien koirien määrä on ihan omaa luokkaansa. Seuraavaksi eniten starttaavia koiria ovat kultaiset, mutta vain kolmasosalla labradorien määrästä. Vaikka flattien rekisteröintimäärä taas on kolmasosa kultaisten rekisteröintimäärästä, taipumukokeissa käyvien koirien määrä on lähes sama.

Suhteessa rekisteröintimäärään chessit ovat ahkerampia taipumuskokeissa kävijöitä, sitten kiharat, flatit ja tollerit ja vasta sen jälkeen labradorit. Hännänhuippuna kultaiset. (Vertailussa käytetty vuoden 2017 rekisteröintimäärää jaettuna taipumuskokeessa käyneiden koirakoiden määrällä.)

Taipumuskokeen läpäisseiden koirien vuosittainen määrä vaihtelee roduittain. Labradoreista menee läpi ko. vuonna yrittäneistä 70 – 78 % (vuonna 2017 76 %). Kultaisten läpimenoprosentit 40 – 59 % (vuonna 2017 57 %). Flattien läpimenoprosentti 52 – 66 % (vuonna 2017 65 %). Tollereiden läpimenoprosentti 28 – 65 % (vuonna 2017 41 %). Kiharoiden läpimenoprosentti 26 – 62 (vuonna 2017 35 %). Chessien läpimenoprosentti 40 – 100 (vuonna 2017 86 %).

Taulukko 2
Taipumuskokeessa startanneiden noutajien määrä vuosina 2006 – 2017.

taipumuskokeet_taulukko

Metsästyskoekäynnit

Kaavio 3
Metsästyskokeissa startanneiden noutajien määrä 2006 – 2017

metsästyskokeet_2017

Labradorien metsästyskokeissa käyneiden koirien määrä on pysynyt kokonaisuutensa lähes samana, vaikka lajikohtaisia eroja onkin (ks. myöhemmin tekstissä). Kultaisilla määrä on pienentynyt, mikä pääosin johtunee siitä, että vuoden 2016 tilastoissa näkyy PM-kisojen ulkomaisten koirien WT-tulokset. Flattien starttimäärä on laskenut todellisuudessa enemmän, sillä tilastoa vääristää vuoden 2017 PM-kisat (A-koe). Tollereiden startanneiden koirien määrä laski vuodessa lähes puoleen aiemmasta.

metsästyskokeet_2017_taulukko

Labradorinnoutajat

Kaavio 4
Eri metsästyskokeissa startanneiden labradorien määrä vuosina 2006 – 2017.

labukat_mets_2017

Labradorien WT-kokeissa startanneiden koirien määrä on kasvanut, mutta A-kokeissa ja B-kokeissa startanneiden koirien määrä on taas hiukan laskenut. A-kokeissa 5 koiralla ja B-kokeissa 16 koiralla.

Kultaisetnoutajat

Kaavio 5
Eri metsästyskokeissa startanneiden kultaisten määrä vuosina 2006 – 2017.

kultai_mets_2017

B-kokeissa startanneiden kultaisten määrä on kasvanut, mutta WT-kokeiden osalta on palattu ns. normaalitilanteeseen eli vuoden 2016 PM-kisojen vaikutus ei enää näy vuoden 2017 luvuissa. A-kokeiden kävijämäärä kasvoi 2 koiralla.

Flatit

Kaavio 6
Eri metsästyskokeissa startanneiden flattien määrä vuosina 2006 – 2017.

flatit_mets_2017

Flattien B- ja WT-kokeissa startanneiden koirien määrä jatkoi alamäkeä. A-kokeiden starttimäärän kasvu johtunee pääosin A-kokeena pidetystä PM-kisasta Suomessa.

Pohdintaa

Isojen noutajakoirarotujen osalta rodunomaisissa kokeissa käyvien koirien määrä on pieni, erityisesti kultaisissa. Ehkä ko. rotujärjestöt tekevät itse tarkempaa analyysiä siitä, kuinka paljon kokeissa enää käy näyttelylinjaisia koiria vai onko koetoiminta lähinnä käyttölinjaisten varassa?

Joka tapauksessa rotujärjestöjen ja noutajakoirayhdistysten ja ennen kaikkea kasvattajien tulisi edelleen panostaa näiden rotujen rodunomaisiin ominaisuuksiin ja myös niiden todentamiseen metsästyskoekäynneillä. Noutajasta tekee noutajan juuri ne rodunomaiset ominaisuudet, joita metsästyskokeissakin mitataan. Ne samat ominaisuudet tekevät siitä halutun perhe- ja harrstuskoiran myös muihin lajeihin.

Kultaisten osalta tämä kaunis ajatus on osin menetetty eli osa kultaisista ei vain enää omaa sellaisia taipumuksia ja fysiikkaa, joilla se pärjäisi metsästyskokeissa. Ajavatko vaativammiksi kehitetyt metsästyskokeet tätä jakoa entistä syvemmäksi ja onko se tarkoituksenmukaista vai tulisiko esim. taipumuskokeen pyrkiä enemmänkin houkuttelemaan kuin karkoittamaan suurempia osanottajamääriä? Mitä me haluamme ja mikä on noutajan parhaaksi?

Pienempien noutajakoirarotujen osalta selvittäisin syitä flattien koekäyntien laskemiseen. Seuraisin myös tarkkaan, näkyykö tollereiden rekisteröintien kasvu taipumuskoekäyntien kasvuna seuraavien vuosien aikana. Ja jakaisin tietoa siitä, miten kiharan kanssa on onnistuttu viemään eteenpäin sekä käyttö- että näyttöominaisuuksia. Vaikka ne harvoin yltävät käyttövaliotasolle, niissä on määrällisesti enemmän rodunomaisiin lajeihin kykeneviä noutajia kuin esim. kultaisissa.

Kokeisiin mahtumisesta

Kirjoitinkin jo erikseen vuoden 2017 A-kokeisiin mahtumisesta Koekalenterin perusteella. Koekalenterin mukaan 3/12 kokeeseen oli ilmoittautunut 1 enemmän kuin kokeeseen mahtui. 2/12 kokeeseen oli ilmoittautunut 2 enemmän kuin mahtui. Kolme koetta jäi vajaaksi (-12, -2 ja -1)

Koekalenterin perusteella kävin myös läpi kaikki WT-kokeet, joita oli runsaasti erityisesti huhti-toukokuussa, jolloin osallistujia tuntui olevan vaikea saada ja ilmoittautumisaikoja jatkettiin lähes kaikissa. Muutamassa kauden kokeessa oli isompia osallistujamääriä, mutta nekin hoidettiin lisätuomareiden avulla. Eli näyttäisi siltä, että halukkaat ovat päässeet WT-kokeeseen.

Taipumuskokeita järjestettiin 57, joista erityisesti toukokuun kokeet jäivät vajaiksi. 19/57 kokeeseen olisi ollut enemmän tulijoita kuin oli paikkoja, muutamaan paljonkin enemmän. 25/57 kokeeseen olisi mahtunut enemmänkin osanottajia.

B-kokeista yli puolet kokeista oli sellaisia, joihin kaikki halukkaat eivät mahtuneet. useammassa jonot olivat todella pitkiä. Noin kolmasosassa määrät menivät tasan ja alle kolmasosassa osallistua oli vähemmän kuin paikkoja. Näistä vrman järjestävät tahot ovat tehneet tarkempaa analyysiä ennen uusien kokeiden anomista esim. ajankohdan, muidne kokeiden päällekkäisyyden, paikkakunnan, alueen harrastajien koriien tason jne. suhteen.

Ja virheitä voi olla, kun iltapuhteena kokoilin näitä tilastoja. Korjaan sitä mukaan, jos ja kun virheitä löytyy :-).

 

Noutajien nome-A-koetilastoja 2006 – 2017

Taas on se aika vuodesta, kun pääsee päivittämään vuositilastoja niin terveys- kuin koepuoleltakin. Tässä ensimmäisenä kultaisten ja labradorien A-koetilastoa.

Nome-A eli lämpimän riistan koe on varsin pienen harrastajakunnan laji, mutta moni pitää sitä ns. kuninkuuslajina, kun siinä noutaja pääsee tekemisiin lämpimän riistan kanssa. Lajiin voi osallistua vain voittajaluokassa ja kokeita järjestetään varsin rajallinen määrä. Itse pidän lajista ja sen jännityksestä, erityisesti noutajien upeista suorituksista ja miten niissä yhdistyy erinomainen koulutus ja noutajan erinomaiset ominaisuudet.

Kokeita järjestettiin yhteensä 12, joista 2 kv-kokeena. Tietokannasta puuttuu vielä 4.12. kokeen tulokset, mutta ne on huomioitu näissä tilastoissa. Koekalenterin mukaan 3/12 kokeeseen oli ilmoittautunut 1 enemmän kuin kokeeseen mahtui. 2/12 kokeeseen oli ilmoittautunut 2 enemmän kuin mahtui. Kolme koetta jäi vajaaksi (-12, -2 ja -1)

Kaavio1
Kultaisten starttimäärät ja startanneiden kultaisten määrä nome-A-kokeissa

kultaisten_a_2017

Starttimäärät ja starttaavien koirien määrät ovat niin pieniä, että muutokset näyttävät kaaviossa isommilta kuin ovatkaan. Muutos aiempaan vuoteen on kuitenkin pieni eli startteja tuli vuonna 2017 yhteensä 18 eli sama määrä kuin edellisenä vuonna. Startanneiden koirien määrä kasvoi kahdella (11 vuonna 2017).

Ykkös- tai kakkostuloksia ei vuonna 2017 saavutettu, mutta kolmostuloksia tuli 2.

Kaavio2
Labradorien starttimäärät ja startanneiden labradorien määrä nome-A-kokeissa

labradorit_a_2017

Labradorien starttimäärät laskivat vuonna 2017 hiukan, samoin startanneiden koirien määrä (5 kpl). Ykköstuloksen saavutti 26 % koirista (vuonna 2016 29 %) ja tuloksen sai kaiken kaikkiaan 51 % (vuonna 2016 46 %).

 

 

 

Etsintäkuulutetaan aito yhteistyö

Noutajamaailman yleisinä uhkina nähdään mm. talkoolaisten saamisen vaikeudet, vastuunkantajien löytymisen vaikeudet, noutajarotujärjestöjen yhteistyön puute sekä noutajarotujen pitkän tähtäimen tulevaisuuden varmistamisen unohtaminen.

Näitä ja muitakin noutajamaailman uhkia ja mahdollisuuksia on pyöritelty eri foorumeissa ainakin niin kauan kuin minä olen ollut mukana eli ainakin vuodesta 2004 alkaen ja veikkaisin, että jo kauan ennen sitä.

Paljon on myös tehty asioille, niin pitkällä aikavälillä kuin ihan viime vuosina. SNJ on tehnyt hienoa työtä viime vuosina tuomalla noutajaa esiin nimenomaan noutajana. Alueelliset yhdistykset tekevät tärkeää työtä noutajan omistajien valistamiseksi ja kouluttamiseksi sekä koetoiminnan pyörittämiseksi sekä tuomalla noutajaa esiin uusille kohderyhmille. Labradorinnoutajakerho tekee hyvää työtä tuomalla laajasti esiin erilaisia harrastusvaihtoehtoja ja tarjoamalla niihin myös koulutusta. Golden Ring sai läpi PEVISA:n, jolla yritetään puuttua rodun monimuotoisuuden kaventumiseen.

Mutta kun miettii noita monissa eri foorumeissa ja yhdessä eri noutajakoirarotujen edustajien kanssa listattuja uhkia ja vertaa sitä tekoihin, onko niihin uhkiin todella paneuduttu ja niiden eteen tehty yhdessä töitä?

Talkootyö

Talkoolaisia on paikoin vaikea saada ja talkoolaiset tuntuvat olevan paljolti samoja, jotka ovat talkoilleet vuosia. Osin varmasti ihan siksi, että uusien mukaan tulemista ei ole tehty kovinkaan helpoksi ja talkoolaisia ei johdonmukaisesti ”kasvateta” sieltä perustottelevaisuuskursseilta eteenpäin. Jos talkoolaisia ei saada mukaan heidän harrastuksen alkutaipaleella, vaan he oppivat, että kokeet ja koulutukset järjestyvät heille kuin Manulle illallinen, heitä on vaikea saada myöhemmin mukaan.

Monet yhdistykset palkitsevat talkoolaisiaa koulutuksin tai panostamalla heidän viihtymiseensä tapahtuman aikana ja se on erittäin hyvä, jos se toimii. Noutajamaailma on kuitenkin niin pieni ja täynnä yhdistyksiä, joissa samat ihmiset toimivat, että toivoisi, että talkoolaisten osaltakin olisi yhtenäiset käytännöt ja jaettaisiin tietoa siitä, mikä on toimivaa ja miten talkoolaisia saadaan mukaan ja pysymään mukana. Ja tehtäisin yhdessä töitä sen eteen, että talkootyön arvostus nousisi.

Vastuunkantajien löytymisen vaikeus

Yhdistysmaailman vastuunkantajia pidetään usein ns. vapaana riistana, joita saa arvostella avoimesti ja joilta odotetaan kohtuuttoman paljon. Vastuunkanto usein myös keskittyy tiettyihin henkilöihin, eikä vastuuta kanneta tasaisesti esim. yhdistysten hallituksissa. Tietyt ja harvat ihmiset kantavat sitten vastuuta, kyllästyvät ja häipyvät ja kauhealla vaivalla etsitään uusia, mutta ns. perimätieto ei välity, vaan uusien henkilöiden myötä tehdään sitten kaikki asiat alusta uudelleen – paremmin tietysti ;-). Homma toimii sykleissä, ei etenevästi. Tai sitten vastuunkantajat ovat mukana 20 vuotta ja homma ei välttämättä kehity, eikä edes pyöri.

Myös me harrastajat ja jäsenet voimme vaikuttaa vastuunkantamisen helpottumiseen eli muistaa ja ymmärtää, että se on vapaaehtoispohjalta tapahtuvaa työtä, eikä sen ole tarkoitus viedä keneltäkään kaikkea vapaa-aikaa. Ja että vapaaehtoistyöhön lähdetään eri lähtökohdista.

Vastuunkantamisen isona haasteena näen myös sen, että meillä on niin paljon yhdistyksiä noutajamaailmassa ja siten myös paljon ns. hallintoa. Jokainen itsenäinen yhdistys vaatii oman hallintonsa, omat yleiskokouksensa, omat vastuunkantajansa. Usein hyvinkin rutiininomaisten tai toistensa kanssa päällekkäisten asioiden hoitamiseksi. Kannattaako?

Itse näkisin, että yhdistyksiä voisi olla vähemmän, mutta niiden ydintoiminta olisi turvattava osana isompien yhdistysten sääntöjä, ettei vastuunkantajien vaihtuessa lopeteta joitain osa-alueita kokonaan, jos se ei ole juuri tietyille vastuunkantajille tärkeää. Näin turvattaisiin laaja ja monipuolinen toiminta, mutta vähennettäisiin päälläkkäistä hallintoa ja tarvetta erilliselle jäsenhankinnalle. Harva harrastaja edes tietää tai ymmärtää nykyistä monimutkaista noutajakenttää.

Eräs arvostamani brittituomari sanoi kerran, että kenenkään ei pitäisi olla yhdistyksen puheenjohtajana enempää kuin 5 vuotta kerrallaan, siinä kärsiin koko yhdistys ja ei enää synny uusia ideoita ja toiminta taantuu. Silloin naurahdin, mutta jälkikäteen ajateltuna ja hommaa etäämmältä seuranneena, alan olla samalla kannalla. Tämä ei minusta päde kaikkiin yhdistyksiin, vain isoimpiin, joissa vastuuta joutuu tosiaan kantamaan.

Rotujärjestöjen yhteistyön puute

Noutajakoirarotujen välisiä raja-aitoja ei oikeastaan edes näe alueilla tapahtuvassa toiminnassa, joissa kaikki rodut ovat toiminnassa mukana. Raja-aidat alkavat näkyä vasta ns. yhteisten asioiden hoidossa, jossa vastuunkantajat yrittävät päättää yhteisistä noutajiin liittyvistä asioista ja etsiä ratkaisuja noutajan rodunomaisen tulevaisuuden turvaamiseksi. Tämän luulisi olevan helppoa, kun on yhteinen päämäärä ja hyvä tavoite, se noutajan tulevaisuus.

Mutta ei ole ollut, eikä varmasti tule olemaan helppoa, ja tähän on minusta monta syytä. Ensinnäkin me ihmiset. Rotujärjestöjen edustajat vaihtuvat ja ihmisten vaihtumisen myötä myös näkökulmat ja tahtotilat. Aiemmin tehtyjä päätöksiä kumotaan ja mietitään samoja asioita uudelleen ja uudelleen.

Toiseksi syynä on minusta kokonaiskuvan näkemisen puute. Mietitään asioita liikaa omasta tai oman rodun lähtökohdista, eikä olla valmiita kompromisseihin ja miettimään kaikkien noutajien yhteistä asiaa. Toki oman rodun asiaa ei pidäkään unohtaa, mutta se pitää osata nähdä osana kokonaisuutta.

Mitä sitten voisi tehdä, että rotujen välistä yhteistyötä saataisiin laajenemaan? Vaikea asia, enkä tiedä, onnistuuko koskaan, vaikka olen itsekin ollut sitä yhteistyötä rakentamassa vuosien ajan (tai yrittämässä). Tarvitaan ainakin suurta asennemuutosta ja tahtotilaa, jossa oikeasti HALUTAAN tehdä yhteistyötä, oppia muilta ja kehittää noutajan yhteistä asiaa, vaikka se ei olisikaan juuri se tapa, jota itse kannattaa. Pitää oppia arvostamaan muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Potentiaalia ja mahdollisuuksia yhteistyölle on vaikka kuinka paljon. Ja kunnon yhteistyön hyödyt olisivat merkittävät ihan kaikelle toiminnalle.

Myös yhteistyön osalta näen esteenä liian monet yhdistykset. Jokaisen yhdistyksen toiminnan edellytys ovat jäsenet ja jäsenmaksut. Jäsenmaksujen varmistamiseksi ei ehkä olla niin valmiita tekemään yhteistyötä, vaan yritetään jopa kampittaa muita yhdistyksiä, että sen oman yhdistyksen asia olisi enemmän esillä. Toisaalta ymmärrettävää ja toisaalta niin sääli. Noutajan etu voisi olla meidän kaikkien etu ja kaikki noutajarodut hyötyisivät.

Rotujen monimuotoisuus

Yksi konkreettinen esimerkki noutajamaailman haasteista on noutajien monimuotoisuuden vaaliminen. Minulle läheisin esimerkki ovat kultaisetnoutajat, joiden osalta tehtiin laaja ja kallis monimuotoisuustutkimus, todettiin, että monimuotoisuus on kaventunut ja asialle pitää tehdä jotain. Lähdettiin muuttamaan PEVISA:aa ja varsinaisen kansanliikkeen asiosta saatiin muutos aikaiseksi. Monimuotoisuuden tärkeydestä ja sen laajentamisesta puhuttiin, kirjoitettiin ja rummutettiin paljon. Miten se vaikutti käytännön tekoihin? Käytetäänkö enemmän eri uroksia? Tehdäänkö pienemmän sukusiitoksen yhdistelmiä? Tuodaanko ulkomailta uutta verta, eikä samoja linjoja kuin aiemminkin? Ovatko ostajat valveutuneita ja ostavat yhdistelmistä, jotka tukevat monimuotoisuuden laajentamista? Tietokanta kertoo niille, joita kiinnostaa pidemmän tähtäimen tulevaisuus.

Tollereiden osalta monimuotoisuuteen on kiinnitetty laajasti huomioita ja käsittääkseni saatu myös tuloksia aikaiseksi. Se on siis mahdollista, mutta lienee edellyttänyt yhteistyötä ja yhteistä tahtotilaa?

Yhteenvetoa

Meillä on valtavasti ihmisiä mukana noutajatoiminnassa, meillä on upeita noutajakoirarotuja, meillä on valtavasti osaamista, tietoa ja kokemusta noutajista ja noutajakoiratoiminnasta. Meillä on olemassa kaikki eväät menetyksekkääseen toimintaan ja tulevaisuuteen.

Mutta se on meistä ihmisistä ja meidän asenteista ja tahdosta kiinni, että käytämmekö me sitä potentiaalia, mitä meillä on, yhdessä ja järkevästi. Vai asettaudummeko poteroihimme ja huolehdimme vain siitä, muista välittämättä. Pyörimällä itsemme ympärillä ja toistamalla samoja toimia tietyissä sykleissä.  Toki se onnistuu niinkin, onhan se onnistunut tähänkin saakka. Mutta mitä ajan ja työn hukkaan heittämistä. Ja syy sille, että moni yhdistysmaailmassa mukana ollut tai läheltä seurannut, ei viitsi enää tulla tai olla osa yhdistysmaailmaa, joka ei johda pitkällä tähtäimellä mihinkään uuteen.

Vaikka olen itse ollut mukana yrittämässä rakentaa yhteistyötä ja olen edelleen, sisäinen idealistini alkaa saada säröjä ja en ole ihan varma vielä, onko se realismi vai pessimismi, joka kuiskii korvaani. Tämä vuosi näyttää sen.

Jos nykytila on enemmistön mielestä ok ja yhdessä listatut uhat eivät ole riittävä syy aitoon ja rakentavaan yhteistyöhön, kannattaako meidän edes yrittää mitään sen kummempaa yhteistyötä? Jatketaan vain kukin omassa poterossa ja säästetään edes yhteistyön yrittämisen vaiva ja aika. Sekin aika on toki nähty, mutta ehkä siihen kannattaa palata, jos ei ole toivoa paremmasta.