MH-kuvauksesta

Kennelliiton sivuilla kuvataan MH-kuvausta seuraavasti:

”MH-luonnekuvauksen tarkoitus on kerätä aineistoa koiran käyttäytymisestä ohjeen määrittelemissä tilanteissa. Kuvaustuloksia roduittain yhdistelemällä saadaan tietoa rodulle tyypillisestä luonteesta. Yksittäisen koiran MH kuvaa näin koiran luonteenominaisuuksia sekä yksilönä että rodulle tyypilliseen ja ihanneluonnekuvaan verrattuna.

MH-luonnekuvauksessa koira käy läpi kymmenen eri testiosiota, jossa kuvataan koiran 31 eri käyttäytymisreaktiota. Luonnekuvauksen aikana kaksi kuvaajaa tarkastelevat koiran luonteenominaisuuksia kuten leikkisyyttä, pelkoa, saalisviettiä ja sosiaalisuutta. Jokainen ärsytystilanne aloitetaan samalla tavalla kaikille koirille. Koiran osoittaessa vähäistä kiinnostusta tai se ei kiinnostu ollenkaan, ei osiota tehdä erilaiseksi tai kiinnostavammaksi koiran aktivoimiseksi. Koiran käsittely ja ärsytystilanteet ovat jokaiselle voimakkuudeltaan ja järjestelyiltään samanlaiset. Osiot päätetään siten, ettei siitä koidu koiralle uutta ärsytystilannetta. Ajalla on suuri merkitys koiran palautumiselle ja siksi eri toimenpiteet suoritetaan tietyin aikavälein.

Koiranohjaajalle annetaan kuvauksen päätyttyä kirjallisen täytetyn kuvauslomakkeen lisäksi suullinen palaute, jossa kerrotaan miten koira reagoi eri osioissa. Yhteenvetona kuvaustuloksista kerrotaan havaintoja koiran sosiaalisuudesta, uteliaisuudesta, peloista, aggressioista, jäljelle jäävistä reaktioista, leikistä (alussa/lopussa), miten koira tarttui esineeseen ja miten koira reagoi laukauksiin. Kuvaustulos tallennetaan OmaKoiraan koiran tietoihin.”

Konkretiaa myyntiin

Vaikka olen myynyt työkseni erilaisia ratkaisuja ja järjestelmiä, näen MH-kuvauksen myymisen koiraharrastajille haastavana. Kuvauksesta saatavat hyödyt ja konkretia ovat vaikeasti hahmotettavia ensilukemalta. Kuvaus on suhteellisen arvokas ja siitä ei saa ”vastineeksi” konkreettista tulosta kuten luonnetestistä saa. Tulokseksi toki saa monipuolisen kuvauksen koirastaan, mutta sen tulkinta edellyttää perehtymistä ja myös erilaisten luonteen/käyttäytymisen termien ja kuvausten ymmärtämistä. Samalla, kun kuvauksesta on yritetty tehdä mahdollisimman neutraali ja objektiivinen, on sälytetty koiranomistajalle paljon vastuuta ymmärtää tulos ja sen merkitys.

MH-kuvauksesta on ilman muuta hyötyä kuvattaessa rotujen luonteita ja millaisia eri osa-alueita niissä korostuu. Tämä edellyttää, että kuvattuja koiria on riittävästi, esim. noutajan osalta mielellään tuhansia, että voidaan katsoa otoksen vastaavan riittävää otosta rodusta ja siten edustavan rodun tilaa.

MH-kuvaus on hyödyllinen myös kasvattajalle, jos kuvattua materiaalia on riittävästi. Kuvaus antaa arvokasta tietoa jo yhdenkin pentueen käyttäytymiseroista ja ominaisuuksista. Nämä varmasti tukevat jalostusvalintoja tehtäessä.

Joskus on vaikea selittää, mitä hyötyä koiranomistaja itse saa kokeista ja testaistä. Esim. lonkka- ja kyynärkuvausta voi olla vaikea perustella koiranomistajalle, jolla on terveenoloinen koira, jolla ei ole ongelmia liikkumisessa. Silti hänen odotetaan maksavan pari sataa euroa siitä, että terveenoloinen koira kuvataan ja todennäköisesti todetaan terveeksi tai ainakin riittävän terveeksi. Ja kuitenkin lonkkakuvaus on kasvattajan kannalta ensiarvoisen tärkeää. Kasvattajalla on siis suuri motiivi kannustaa kasvatinomistajia lonkkakuviin ja moni on onnistunut siinä erinomaisesti.

MH-kuvauksen osalta kasvattajalla ei välttämättä ole samanlaista motiivia kannustaa kasvatinomistajaa kuvaukseen, sillä luonteesta saa tietoa myös mm. rodunomaisista kokeista. Kaikilla kasvattajilla ei ehkä myöskään ole riittävää tietoa ja ymmärrystä siitä, mitä MH-kuvauksessa tehdään ja kuvataan. Luonne on myös ”epämääräisempi” asia testata, eikä testaustulokselle ole valmista mittataulukkoa kuten lonkille. Kasvattaja ei siis voi sellaisenaan käyttää MH-kuvauksen tulosta kertomaan koiran luonteen hyvyydestä tai huonoudesta.

Ja toisaalta luonne on koiran tärkein ominaisuus ja hyvän luonteen eteen pitää tehdä töitä, perehtyä ja nähdä vaivaa. Niin kasvattajan kuin pennunostajan. Kaikki tieto luonteesta on varmasti hyödyllistä. Vaikka minulla on ollut useampi koira itsellä ja välillä kuvittelen tuntevani omat turreni, joskus havahdun vasta pitkän ajan kuluttua johonkin käyttäytymismalliin eli en ole objektiivinen omien koirieni ominaisuuksille. Siksi on hyvä saada siihen näkemystä myös muualta.

Kuvauksen hinta on kieltämättä korkea ja en usko, että kuvausmääriä saadaan tilastollisesti riittävän suuriksi ilman rotujärjestöjen mittavaa rahallista panostamista kuvaamiseen. Ensin MH-kuvauksen hyödyt on saatava myytyä kasvattajille, joilla on suurin vaikutusvalta siihen, vievätkö heidän kasvatinomistajansa koiriaan kuvaukseen vai ei. Suosittelen lämpimästi kannustamaan kuvaukseen viemistä, erityisesti silloin, jos koiraa ei viedä mihinkään muuhun luonnetta testaavaan lajiin esim. rodunomaisiin kokeisiin.

On tärkeä tehdä joka rodulle rotumääritelmän mukainen ihanneprofiili, johon jokaisen on mahdollista verrata omaa koiraansa. Mutta on oltava realisti siinä, että me arvostamme noutajissamme erilaisia luonteenpiirteitä ja meillä on niille erilaisia käyttötarkoituksia. Mielestäni tämä ei kuitenkaan saa tarkoittaa, että noutajan luonteen voi kukin kasvattaja muokata mieleisekseen, vaan enemmänkin sitä, että siitä rotumääritelmän luonteesta on erilaisia painotuksia, mutta peruasiat ovat kaikilla yhteisiä.

Kultaiset MH-kuvauksessa

Vuosina 2009 – 2017 MH-kuvauksessa on käynyt 267 kultaistanoutajaa. Se on erittäin pieni otos suuresta rodusta, eikä tulosten perusteella voi oikein vetää päätelmiä rodun luonteesta. Mutta tilastoja voi pyöritellä tälläkin määrällä.

Taulukko 1 Kultaistennoutajien käynnit MH-kuvauksessa 2009 – 2017

mh

Uroksia on testattu 117 (44 %) ja narttuja 150 (56 %). Päinvastoin kuin luonnetestissä, MH-kuvauksessa on kuvattu enemmän narttuja kuin uroksia.

Kuvattujen joukossa on 3 ohjaajan keskeyttämää kuvausta ja 7 kuvaajan keskeyttämää (yhteensä 4 % kuvatusta).

Kuvautuista 27 % on jälkeläisiä, myös parilla sellaisella, jonka kuvaus on keskeytynyt.

Kuvatuista 22 % on taipparit läpäistyinä (luonnetestin käyneillä 40 %). 6 % on yrittänyt taippareita, muttei ole läpäissyt (luonnetestin käyneistä 10 %).

89 % kuvatuista on myös näyttelytulos.

14 % kuvauksessa käyneistä on käynyt myös luonnetestissä (toisin päin 8 %).

8 % kuvauksessa käyneistä on sellaisia kultaisia, joilla ei ole taipparikäyntiä eikä näyttelytulosta. Juuri sellaisia koiria, joille MH-kuvauksesta on varmasti hyötyä.

MH-kuvauksen sisällöstä

Kuten sanottu, MH-kuvauksesta ei saa selkeää numeerista tulosta eikä laatuarvostelua. Tuloslomake on pitkä ja siihen perehtyminen vie hiukan aikaa ja vaatii keskittymistä. Tulokset eivät välttämättä aukea lainkaan, jos ei ole koskaan nähnyt testiä käytännössä, mitä siinä tapahtuu ja miten koira siinä käyttäytyy. Lisäksi pitää vielä päättää, että miten haluasi oman ”ihannekoiransa” käyttäytyvän.

Mutta se kannattaa. Kun käyttää vähän aikaa asiaan perehtymiseen, MH-kuvauksen tulokset ovat todella mielenkiintoista luettavaa. Ja kun käyttää omaa koiraansa kuvauksessa, voi verrata sen tuloksia muihin ja erityisesti miettiä, miten oman koiran kuvaus mahdollisesti eroaa omasta ihanneprofiilista ja mahdollisesta rotujärjestön ihanneprofiilista. Tai että millaisia ominaisuuksia on etsimässä tulevassa koirassaan. Tuloksista voi olla hyötyä myös koiran koulutukseen.

Olen kuvauttanut 2 omaa koiraani ja on ollut mielenkiintoista tutustua kuvaustuloksiin ja miten ne reagoivat paineen alaisena, Nuorimmaista en ole vielä kuvannut, ajattelin alkuun, etten viekään, että tunnen sitä riittävästi, mutta uteliaisuus taitaa viedä voiton. Ko. pentueessa on lisäksi erilaisia luonteita ja olisi mielenkiintoista nähdä, tuoko kuvaus esiin jotain sellaista, mitä en kenties ole huomannut tai mikä ei ole tullut arkielämässä vielä esiin koulutuksen, kouluttajan tai jonkin muun syyn takia.

Yritän avata asiaa omien koirieni kuvausten kautta. 

MH-kuvauksessa minua kiinnostaa erityisesti:

  • leikki/taisteluhalu ja miten ne muuttuvat testin alusta lopussa tapahtuvaan leikkiin eli säilyykö koiran toimintakyky
  • miten koira reagoi paikallaoloon/hiljaisuuteen eli kuinka rauhallisena se pysyy
  • miten koira reagoi yllätykseen ja miten se toipuu siitä
  • miten koira reagoi lähestyvään uhkaan
  • uteliaisuus

Näitä asioita mitataan kuvaukessa usealla mittarilla ja siitä saa lisätietoa MH-kuvauksen infosivuilta. Olen valinnut alla olevat osiot oman kiinnostukseni perusteella.

Taulukko 2 Kuuran MH-kuvauksen testiosioita

kuura

Kuura oli 3-vuotias, kun vein sen kuvaukseen vuonna 2012. Se oli siihen mennessä läpäissyt taipparit ja käynyt muutamissa näyttelyissä. Siltä oli leikattu polven ristiside vuoden iässä ja todettu selän spondyloosi (aste 3).  Uskon, että pitkäkestoisilla kipukokemuksilla on vaikutusta koiran käyttäytymiseen myös pidemmällä aikavälillä.

Kuura osoitti minusta rodulle epätyypillistä suojeluhalua eli suojasi minua aaveilta (8a, 8c). Sen rohkeus olla utelias vaati sen, että minä seisoin aaveen vieressä, jolloin se tuli tutkimaan sitä (8d). Se reagoi haalariin, mutta ei paennut (6a). Se toipui yllätyksestä (6d), mutta olisi voinut toipua nopeamminkin. Kuura pysyi rauhallisena ja tarkkaavaisena odotuksessa (4) ja sitä arvostan koirassa. Ja Kuuran toimintakyky säilyi melko hyvin eli se leikki lopussa lähes samaan tyyliin kuin alussa (2a, 2c, 9a, 9b).

Kuura on laumaansa puolustava myös arjessa ja muutenkin sen reaktiot vastaavat hyvin sen todellista minää. Suurin yllätys oli, ettei Kuura halunnut jättää minua yksin testitilanteessa eli ei lähtenyt testiohjaajan mukaan kuin lyhyen matkan. Vein Kuuran myöhemmin luonnetestiin, jonka tulos kertoi, että se on rohkea minun kanssa, mutta yksinään rohkeus alentuu.

Kuura on hyvin itsenäinen koira kouluttaa eli sen yhteistyöhalu on ollut rajallista. Se on hyvin rauhallinen ja varma työskentelijä. Se pitää huolta laumastaan ja on opettanut nuorempia koiria käyttäytymään mm. ohjaamalla ne kropallaan tien sivuun, jos vastaan on tullut koiria, joita Kuuran mielestä ei kannata tervehtiä.

Taulukko 3 Siirin MH-kuvauksen testiosioita

siiri

Siiri oli myös 3-vuotias, kun vein sen testiin vuonna 2015. Sillä oli takanaan jo WT- ja nome-startteja ja varsin tiukka koulutus.

Siiri on hiukan levoton ja erittäin mukavuudenhaluinen ja ovela narttu, josta on ollut välillä vaikea tulkita, että näytteleekö se vai onko tosissaan. Ainakin se näyttelee tosissaan. MH-kuvaus kuvasi minusta sitä varsin hyvin. Siiri jätti aaveet minun huoleksi, mutta oli sen verran utelias, että jäi lähelle seuraamaan, että syökö ne emännän. Tuli itse tutustumaan vasta, kun totesi, ettei emäntää syötykään. Haalarin kohdalla se reagoi, mutta ei paennut ja toipui yllätyksestä, vaikka olisi voinut toipua nopeamminkin. Siiri oli odottaessa vähän levoton. Vaikka Siiri pärjäsi testin ihan ok ja sen leikkisyys säilyi, vaikutti kuvauksen aikainen paine kuitenkin sen leluun tarttumiseen ei toimintakyky ei säilynyt ihan entisellään.

Muistan vieläkin, kuinka kuvaaja pohti kuvauksen jälkeen, että millainenkohan koira tuo olisi jonkun toisen kanssa, kun se niin selvästi tukeutuu ohjaajaansa. Pidin sitä kohteliaisuutena :-).

Siirin koulutuksessa on pitänyt huomioida, että se muistaa ikävät asiat pitkään ja tarvitsee ohjaajan tukea mennäkseen sen varsin matalan epämukavuuskynnyksen yli. Se on parhaimmillaan, kun se tietää, mitä se tekee, eikä siedä paljoakaan epävarmuutta, myöskään ohjaajalta.

Lopuksi

Pitkän jutun lyhyt yhteenveto. MH-kuvaus ja sen hyödyt saattavat vaikuttaa vaikeilta ymmärtää, mutta siihen tutustuminen on vaivannäön arvoista ja kuvauksessa käyminen kannattaa, jos haluaa ymmärtää koiraansa ja sen käytöstä paremmin. Rodunomaiset lajit antavat paljon tietoa, mutta niihin osallistuven kultaisten määrä on melko rajallinen ja ainakin sellaisten koirien MH-kuvaaminen ja/tai luonnetestaaminen on hyödyllistä niin kasvattajalle kuin koiran omistajalle.

MH-kuvauksen tulosten läpikäynti ja analysointi on mielenkiintoista ja opettaa lukemaan niin omaa kuin muiden koiria ja antaa sitä kauttaa eväitä koiran koulutukseen ja toki ihan arjessa elämiseen. Muutama kultaisen kasvattaja on saanut useammankin kasvattinsa MH-kuvaukseen ja uskoisin heidän hyötyvän saamistaan tuloksista.

Ja rotujärjestöille, niin kultaisten kuin muidenkin. Myykää ajatus MH-kuvauksesta ensin kasvattajille ja sitä kauttaa koiranomistajille. Tukekaa mahdollisuuksien mukaan kuvaamista rahallisesti ja markkinoikaa kuvausta ja sen sisältöä ja mitä siitä saa irti. Konkereettisin ja helposti ymmärrettävin esimerkein. Esimerkkitapausten, kasvattajakertomusten jne. kautta. Toki rotujärjestön pitää ensin itse uskoa asiaan, että sen saa myydyksi kasvattajille ja koiranomistajille.

Lisätietoa MH-kuvauksesta saa mm. Kennelliiton sivuilta: https://www.kennelliitto.fi/koiraharrastukset/kokeet-ja-kilpailut/mh-luonnekuvaus

Lisäksi MH-kuvaaja, GR:n luonnetoimikunnan pj Heli Väätäjä pitää blogia luonneasioista: https://helivaataja.blogspot.fi/2016/03/persoonallisuuspiirteista-mhssa.html?m=1. Kannattaa tutustua!

Olen koonnut kaikista kuvatuista kultaisista taulukon, jossa kuvauksen yllä mainitut osiot koirakohtaisesti listattuina. Excel on lähes valmis ja saat sen tutustuttavaksi pyydettäessä osoitteesta krista1.leinonen@gmail.com.

 

 

 

Mainokset

Kultaiset luonnetestissä

Kennellliiton sivuilta kuvausta luonnetestistä:
”Luonnetesti on koiran luonteen virallinen testaus ja siten se on ainutkertainen ja vain tietyin edellytyksin uusittavissa. Se ei ole koe eikä kilpailu. Vaikka lopputulos on pisteytetty, on tärkeämpää katsoa lomakkeesta se, mitä koirasta kerrotaan. Testin loppupistemäärä on merkitsevä vain, jos testi on rodulle valionarvon edellytys tai jos se on vähemmän kuin +75 pistettä, jolloin testin saa uusia.

Testi mittaa toimintakykyä uhan alla (kelkka, puolustushyökkäys ja terävyys) ja hämärässä huoneessa ilman uhkaa. Sillä saadaan myös arvokasta tietoa temperamentista ja keskittymiskyvystä, hermorakenteesta, luoksepäästävyydestä ja kovuudesta/pehmeydestä sekä laukauksien sietämisestä. Myös koiran taipumuksesta reagoida asioihin aggressiolla saadaan informaatiota. Luonnetta voidaan ajatella joukkona erilaisia ominaisuuksia ja pistelaskusysteemissä on ajateltu, että jos koiralla jollain osa-alueella on puutteita (esim. pehmeys), sitä voi kompensoida jollain toisella puolella (esim. hyvällä taistelutahdolla), mikä auttaa koiraa eteenpäin hankaluuksista huolimatta.

Luonnetestissä saadaan tietoa koirayksilön käyttäytymisestä sille suoritettujen erikoiskokeiden kautta. Saatua tietoa voi hyödyntää koiran koulutukseen, tietoa voi verrata rodun omaan luonneprofiiliin ja tietoa voi käyttää jalostusyhdistelmiä suunniteltaessa.” 

Vuosina 1994 – 2017 luonnetestissä on käynyt 465 kultaistanoutajaa. Se on erittäin pieni otos suuresta rodusta, eikä tulosten perusteella voi oikein vetää päätelmiä rodun luonteesta. Mutta tilastoja voi pyöritelä tälläkin määrällä.

LT_kult

Uroksia on testattu 243 (52 %) ja niiden pisteiden keksiarvo on 148. Narttuja on testattu 222 (48 %) j niiden pisteiden keksiarvo on 130. Kaikkien testattujen pisteiden keskiarvo on 140. Testattujen pisteet ovat välillä -48 ja 248.

Mikä sitten on kultaisennoutajan ihannepistemäärä? Teoreettisesti ajateltuna se voisi olla kaikkien pisteiden keskiarvo (140). mutta otanta on varsin pieni, eikä perustu satunnaisotantaan, eikä siten edusta rodun tasaista jakaantumista. 11 % testatuista on yli 200 pistettä, 36 % on 150 – 199 pistettä, 34 % on 100 – 149 pistettä ja 18 % on alle 100 pistettä.

Luonnetestitulosten joukossa on 7 miinustulosta, 12 0-tulosta ja 31 on 1 – 74 pistettä. Testin saa uusia, jos pisteet jäävät alle 75.

Testatuista 25 % on teetetty jälkeläisiä. Jalostukseen on käytetty koiria, joilla on alle 75 pistettä tai jopa miinuspisteitä, mutta kaikkien jalostukseen käytettyjen koirien keskiarvo on 138.

Testatuista 40 % on läpäissyt taipparit. Taipparit läpäisseidein luonnetestistä saamien pisteiden keksiarvo on 158. 10 % on yrittänyt taippareita, muttei ole päässyt läpi. 50 % ei ole yrittänyt läpäistä taipumuskoetta. NOU0-tuloksen saaneiden luonnetestin pisteiden keskiarvo on 138.

87 % testatuista on myös näyttelytulos, Näyttelytuloksen saaneiden luonnetestipisteiden keskiarvo on 139. Ilman nöyttelytulosta olevien testattujen pisteiden keskiarvo on 141.

8 % luonnetestin käyneistä on käynyt myös MH-kuvauksessa. Joukossa on 2 MH-kuvauksen keskyttänyttä ja heidän luonnetesti on myös keskeytetty.

Vaikka me arvostamme erilaisia luonteita, olisi tärkeää säilyttää noutaja noutajana ja sen luonne noutajalle tyypillisenä. Jos noutajasta haluaa esim. seisojan luonnetta, voi miettiä, että kannattaako lähteä jalostamaan sitä seisojan luonnetta noutajaan ja millaiset vaikutukset sillä on noutajaan kokonaisuutena. Olemmehan jo nähneet, mitä tapahtuu, kun noutajasta jalostetaan luonteensa vastaisesti toiminnanhalutonta ja rakennetta viedään vahvasti tiettyyn suuntaan.

Tein hyvin karkean jaon käyttö/sekalinjaiset ja näyttelylinjaiset ja laskin pisteiden keskiarvot. Näyttelylinjaisilla 138 ja käyttölinjaisilla 152. Koska otos varsinkin käyttölinjaisilla on niin pieni, ei tämä anna välttämättä oikeaa kuvaa linjojen varsinaisesta keskiarvosta.

Olen käyttänyt 2 omaa koiraani luonnetestissä (sekä MH-kuvauksessa) ja minusta se vahvisti käsitystäni kummastakin koirasta. Toinen sai 86 pistettä. Se oli testauksessa jo 6 v. eli vähän turhan vanha. Toinen sai 140 pistettä. Pisteitä tärkeämpää on tutustua huolellisesti eri osa-alueiden arvioihin. Testi ei antanut varsinaisesti uutta tietoa koulutuksen tueksi, mutta koirat olivat jo aikuisia ja olin kisannut molempien kanssa ja niiden rodunomaiset ominaisuudet ml. luonne olivat sinänsä tuttuja.

Minusta on tärkeää, että luonnetta testataan jollain tavalla, ehkä ensisijaisesti rodunomaisissa lajeissa. Tosin toivon, että rodunomaisissa kokeissa kiinnitettäisiin nykyistä enemmän huomiota luonteeseen. Jos ei halua osallistua rodunomaisiin lajeihin. luonnetestikin kertoo jotain noutajasta koirana ja tietoa voi suhteuttaa niin, että saa tietoa noutajasta noutajana. Rotujärjestöllä on ainakin ollut tekeillä ihanneprofiili MH-kuvausta varten, ehkä myös luonnetestiä?

Näyttelyissä käynti on parempi kuin ei mitään käytöksen arvioinnissa, siellä koira joutuu aikamoisen rumban keskelle ja siitä varmasti näkee, jos haluaa, että miten se sen kestää. Ihan pelkkään kotianalyysiin en luottaisi, sillä me ihmiset vain olemme sellaisia, että haluamme nähdä asiat omalla tavallamme ja varsinkin meille rakkaiden lemmikkien osalta.

Ja tässä listaus luonnetestissä käyneistä kultaisista:

luonne1

luonne2

luonne3

luonne4

luonne5

luonne6

luonne7

luonne8

luonne9

luonne10

luonne11

luonne12

luonne13

luonne14

 

 

Kasvattajatilastoa (labradorit) ja vertailua kultaisten kasvattajatilastoihin

Tein labradorikasvattajista vastaavan tilaston kuin kultaisten kasvattajista aiemmin. Listasin vuosina 2016 – 2017 pentueen tehneet kasvattajat (240 kasvattajaa) ja poimin siitä eri tarkoituksiin listauksia.

Taulukosta löytyy:
– kasvattajan nimi
– pentueiden ja pentujen määrä
– taippareiden läpäisyprosentti
– lonkkakuvausprosentti
– näyttelyissä käyneiden prosenttiosuus
– luonnetestissä/MH-kuvauksessa käyneiden prosenttiosuus

Vuonna 2017

Vuonna 2017 yli 3 pentuetta tehneitä kasvattajia oli 13 kpl (kultaisilla 5 kpl). Lonkkakuvausaste keskimäärin 53 % (kultaisilla vastaava 42 %). Taipumuskokeissa läpäisseitä keskimäärin 11 % (kultaisilla 2 %), näyttelyissä käyneitä koiria keskimäärin 29 % (kultaisilla 25 %) ja luonnetestissä/MH-kuvauksessa käyneitä keskimäärin 2 % (kultasilla 1 %).

Yli 3 pentuetta vuodessa kasvattavia labradorikasvattajia oli vuonna 2017 suhteessa enemmän kuin yli 3 pentuetta vuodessa kasvattavia kultaisten kasvattajia. Labradorikasvattajilla pentueiden määrä oli keskimäärin 5, kultaisilla 9.

Taulukko 1: Yli 3 pentuetta vuonna 2017 kasvattaneet labradorikasvattajat

lab_yli3

Vuonna 2017 1 – 3 pentuetta oli 227 kasvattajalla (kultaisilla 155). Määrä on niin suuri, että sinne mahtuu monenlaista prosenttia. Lonkkakuvattujen keskiarvo on 56 % eli parempi kuin yli 3 pentuetta kasvattaneiden keskiarvo (sama kaava kuin kultaisilla, joilla 54 %). Taipumuskokeissa läpäisseitä keskimäärin 17 % (kultaisilla 9 %), näyttelyissä käyneitä koiria keskimäärin 22 % (kultaisilla 28 %) ja luonnetestissä/MH-kuvauksessa molemmilla 3 %.

Molemmilla roduilla taipumuskokeen läpäisyprosentit kasvoivat samassa suhteessa, kun katsotaan 1 – 3 pentuetta vuodessa kasvattavia suhteessa yli 4 pentuetta kasvattaneita. Mutta labradoreilla prosentit ovat korkeampia (labradorit 17/11 ja kultaiset 9/2).

Labradoreilla lonkkakuvausprosentti on lähes sama yli ja alle 4 pentuetta kasvattaneilla, mutta kultaisilla keskimääräinen kuvausprosentti nousi 11 % alle 4 pentuetta vuodessa kasvattaneilla.

Labradorikasvattajien kasvatteja vietiin ahkerammin näyttelyyn, kun pentueita syntyi 4 tai enemmän vuodessa, mutta kultaisilla tilaston on toisin päin eli alle 4 pentuetta kasvattavien kasvatteja viedään ahkerammin näyttelyyn.

Luonnetesti/MH-kuvauskäynnit kasvoivat molemmilla, kun pentumäärä per vuosi oli alhaisempi. Kultaisilla enemmän.

Taulukko 2: Labradorikasvattajat, joilla 1 – 3 pentuetta vuonna 2017.

lab1_1

lab1_2

lab1_3

lab1_4

lab1_5

lab1_6

lab1_7

Seuraavat tilastot on otettu kaikista niistä kasvattajista, joilla oli pentue 2016 – 2017.

Taipumuskokeista

Taipumuskokeen läpäisyprosentti top 20 on pääosin oletusten mukaista luettavaa. En tunne labradorikenneleitä niin hyvin, mutta ei listalla ainakaan montaa muuta ole kuin käyttölinjaisten kasvattajia.

Labradoreilla top 20 taippareiden läpäisyprosentin keskiarvo on 65 %, kultaisilla vastaava on 46 %.

Top 20-listan labradoreista keskimäärin 28 % on käynnyt myös näyttelyssä, kultasilla 29 %.

Taulukko 3: Top 20 taipumuskokeen läpäisyprosentit.

lab_nou

Näyttelykäynnit

Tilastoon huomioitu siis jokaisen koiran käynti, eikä tuloksella ole ollut tässä merkitystä (vaikka olisi ollut EVA).  Vaikka näyttelymenestystä ei tulisikaan, on tärkeä käydä arvioimassa rodunomainen ulkonäkö, rakenne ja liikkeet. Kunhan niitä arviota sitten jotenkin hyödynnettäisiin.

Labradoreilla top 20 näyttelyissäkävijöiden keskiarvo on 58 %, kultaisilla vastaava on 61 %.

Top 20-listan labradoreista keskimäärin 25 % on käynyt myös näyttelyssä, kultasilla 9 %.

Taulukko 4. Top 20 näyttelyissä käyneiden koirien määrät.

lab_näyt

Luonnetesti/MH

Luonnetesti/MH-kuvauskäyntien prosentit löytyvät alla olevasta taulukosta. Luonnetestit tuntuvat olevan enemmän labradoriomistajien suosiossa kuin MH. Joku päivä kokoan vielä tarkempaa tietoa niistä…

Labradoreilla top 20 luonnetesti/MH-kävijöiden keskiarvo on 14 %, kultaisilla vastaava on 16 %.

Top 20 -listan labradoreista keskimäärin 32 % on myös läpäissyt taipumuskokeen, kultasilla 29 %.

Taulukko 5: Top 20 luonetesti/MH-kuvauskäyjien määrät.

lab_lt

Muuta

240 labradorikasvattajan joukossa on vain 30 (kultaisilla 9) kasvattajaa, joiden yhdelläkään kasvatilla ei ole näyttelytulosta, taipparit läpäistynä eikä LT/MH-käyntiä.

Listan kasvattajista 26 % (kultaisilla 40 %) on sellaisia, joiden yksikään kasvatti ei ole läpäissyt taippareita. 17 % (kultaisilla 8 %) kasvattajista on sellaisia, joiden yksikään kasvatti ole käynyt näyttelyssä. 49 % (kultaisilla 43 %) kasvattajista on sellaisia, joiden yksikään kasvatti ei ole käynyt luonnetestissä tai MH-kuvauksessa.

24 % molempien rotujen kasvattajista oli sellaisia, joilla vasta 1 – 2 pentuetta. Yli 20 pentuetta on kultaisten kasvattajilla 21 % ja labradorikasvattajilla 22 %. Yli 100 pentuetta on kultaisissa 2 % ja labradoreissa 3 %. Kultaisisten kasvattajista löytyy kasvattaja (Karvin), jolla kaikkiaan eniten pentueita (298). Yksi kasvattaja (Tornado Eagles) on molempien rotujen eniten pentuja per 2017 kasvattaneiden listalla.

Näiden tilastojen pohjana on pääasiassa Koiranet, jossa esim. lonkkakuvausprosentissa huomioidaan vain koirat, jotka ovat kuvausiässä.  Koiranet ei kuitenkaan osaa huomioidan esim. nuorena kuolleita tai ulkomaille myytyjä koiria. Virhemarginaaliakin on, sillä osa luvuista on poimittu manuaalisesti ja tehty laskentaa ja vain osa kopioitu suoraan KoiraNetistä. Jos huomaat selviä virheitä, laitathan viestiä osoitteeseen krista1.leinonen@gmail.com, kiitos.

 

Kasvattajatilastoa (kultaiset)

Aiemman jutun perusteella kysyttiin, että onkohan 1 – 3 pentuetta vuodessa kasvattavilla paremmat PEVISA-tutkimusprosentit kuin 5 – 10 pentuetta vuodessa kasvattavilla. No asiahan rupesi kiinnostamaan ja tein muutamia tilastoja. Kokosin samaan taulukkoon tietoja taipparit läpäisseiden, näyttelyissä käyneiden ja luonnetestissä tai MH-kuvauksessä käyneiden prosentuaalisen osuuden ko. kasvattajan pentumäärästä. Vaikka meillä on suuri rotu, on meillä jo valtavasti tietoa siitä eri harrastus- ja testimuodoista. Tietoa vain pitäisi enemmän koota, analysoida ja hyödyntää.

Mukana ovat ne kultaisianoutajia kasvattavat kasvattajat, joilla on ollut pentue viimeisen kahden vuoden aikana (160 kasvattajaa).

Vuonna 2017 yli 3 pentuetta tehneitä kasvattajia oli 5 kpl (lista alla). Lonkkakuvausaste keskimäärin 41,6.

kult_yli3

Vuonna 2017 1 – 3 pentuetta oli alla mainituilla kasvattajilla (100 kpl). Määrä on niin suuri, että sinne mahtuu monenlaista prosenttia. Keskiarvo on 53,7 eli toki huomattavasti parempi kuin 5 suurimman keskiarvo. 80 % tai yli lonkkatutkimusprosentti on 23 kasvattajalla.

MUOKS: Bentonin kohdalle tuli näppäinvirhe eli lonkkakuvausprosentti 12 %, ei 100.

vähemmän

vähemmän2

vähemmän3

vähemmän4

Taipumuskokeen läpäisyprosentti top 20 on pääosin oletusten mukaista luettavaa. Listalla on ilahduttavasti myös muita kuin käyttölinjaisten kasvattajia.

taipparit läpäisseet

Näyttelykäyntien suurimmat prosentit olivat enemmän yllätys. Tilastoon huomioitu siis jokaisen koiran käynti, eikä tuloksella ole ollut tässä merkitystä (vaikka olisi ollut EVA).  Vaikka näyttelymenestystä ei tulisikaan, on tärkeä käydä arvioimassa rodunomainen ulkonäkö, rakenne ja liikkeet. Kunhan niitä arviota sitten jotenkin hyödynnettäisiin.

näyttelykäynnit

Luonnetesti/MH-kuvauskäyntien prosentit löytyvät alla olevasta taulukosta. LT/MH-käynnit ovat vielä niin vähäisiä, että listalla olevat nimet ovat tuttuja tuloslistoilta.

LT_MH

160 kasvattajan joukossa on vain 9 kasvattajaa, joiden yhdelläkään kasvatilla ei ole näyttelytulosta, taipparit läpäistynä eikä LT/MH-käyntiä. Listan kasvattajista 40 % on sellaisia, joiden yksikään kasvatti ei ole läpäissyt taippareita. 8 % kasvattajista on sellaisia, joiden yksikään kasvatti ole käynyt näyttelyssä. 43 % kasvattajista on sellaisia, joiden yksikään kasvatti ei ole käynyt luonnetestissä tai MH-kuvauksessa.

Vaikka tilastossa löytyy hyvinkin erilaisia prosenttilukuja ja monessa asiassa olisi parannettavaa, jos halutaan enemmän tietoa jalostuksen tueksi, oli ilahduttavaa huomata, että suurimmalla osalla kasvattajista on kasvatteja, jotka ovat käyneet jossain tapahtumassa, missä arvioidaan koiran ominaisuuksia. Olisi mielenkiintoista tehdä vastaava lista jostain toisesta rodusta ja katsoa, millaisia eroja löytyy.

Pessimisti tietysti voisi ajatella, että kuinkakohan suuri on rekisteröimättömien kultaisten osuus Suomen kultaisista. Niiden kasvattajat eivät näy tässä tilastoissa lainkaan.

 

Labradorit ja kultaiset

Minua on aina kiehtonut labradorien ja kultaisten väliset erot ja syyt, mistä ne johtuvat. Kaksi hyvin samantyyppistä rotua kooltaan ja ulkonäöltään, samat rodunomaiset lajit ja PEVISA:ssa samanlaisia sairauksia (lonkat, kyynärät, silmät). Labradorien suosio on huipussaan, kun taas kultaisten suosio on hiipunut yli puolet kukoistusvuosista. Labradorien lonkkatilastot loistavat, vaikka PEVISA:ssa ei ole mitään rajoituksia. Kun taas kultaisilla tervelonkkaisten määrä sahasi pitkään samoissa luvuissa, vaikka on kokeiltu erilaisia rajoittavia PEVISA-ohjelmia.

Kultaisten nykyinen PEVISA herätti paljon närää vuosina 2013 – 2014, kun silloinen hallitus ajoi rajoittavampaa ja osin indekseihin pohjautuvaa PEVISA-ohjalmaa. Paljolti aktiivisten harrastajien ansiosta/syystä tuo hallituksen esitys meni läpi ja se tuli voimaan vuonna 2015. PEVISA-keskustelun aikana kuultiin myös labradorien kokemuksista ja rajoittamattoman PEVISA:n aikana saavutetuista hienoista terveystutkimuksista. Moni olisi halunnut seurata labradorien mallia ja ottaa kaikki rajoitukset pois.

Aikaa on kulunut ja on pian aika uusia niin kultaisten kuin labradorien PEVISA. Kultaisten lonkkatilastot näyttävät viime vuosilta hyvää kehitystä, joskin terveiden osuus kuvatuista ei ole vielä labradorien tasolla. Eivätkä myöskään kuvausprosentit.

Löysin labradorikerhon sivuilta mielenkiintoisen juttukokonaisuuden labradorien terveystilastoista sekä alkaneesta avoimesta PEVISA-keskustelusta. Jalostustoimikunta on tehnyt ison työn tehdessään erilaisia tilastoja, analysoidessaan niitä ja tuodessaan niitä jäsenten tietoon, pohdittavaksi ja keskusteltavaksi. PEVISA:sta järjestetty webinaari on loistava idea saada avointa ja laajaa keskustelua aikaiseksi. Artikkeli löytyy täältä: https://labradori-fi-bin.directo.fi/@Bin/7ea5bf0cca71bed8e1c6788fde47deb9/1524731813/application/pdf/18984526/enn%C3%A4tysten_vuosi.pdf

Yksi mielenkiintoinen havainto on, että tilastot osoittavat labradorien lonkkatilastojen perustuvan paljolti metsästyslinjaisten labradorien hyviin tuloksiin, kun taas näyttelylinjaisilla tulokset eivät ole niin hyviä. Keskusteluissa on väläytelty indeksipohjaista PEVISA:aa sekä rajoitusten asettamista, kuten tehtiin kultasten edellisen PEVISA-keskustelun yhteydessä. Keskusteluissa on myös urosten liikakäyttö, kuten on kultaisillakin ollut jo vuosi(kymmenien) ajan.

Tilastot ovat aina mielenkiintoisia, mutta vielä mielenkiintoisempaa olisi tietää syitä tilastojen takana. Noutajamaailmassa on valtavasti kokemusta, näkemystä ja tietoa, jota olisi hienoa saada esille meille kokemattomammillekin. Millaisia syitä pitkän linjan kasvattajat ja harrastajat näkevät mm. 2000-luvun alun rotujen suosion notkahdukseen? Miksi labradorien suosio kasvaa, mutta kultaisten hiipuu? Eikö ole kysyntää vai eikö ole tarjontaa vai eikö rotu ole riittävästi esillä? Miksi labradorien lonkkatilastot ovat niin paljon parempia kuin kultaisten? Miksi urosten liikakäyttö jatkuu, vaikka esim. kultaisten monimuotoisuustutkimus ja tollereiden kokemukset todistavat, että se on rodulle pitkälle tähtäimellä huono asia?

Tilastot kertovat omaa tarinaansa. Kokosin ihan omasta mielenkiinnosta joitain tilastoja tähän ja jokainen voi päätellä, että onko niillä merkitystä mihinkään ja millainen merkitys :-).

Noutajien rekiströintimäärät 1990 – 2017

rekisteröintimäärät

Labradorien ja kultaisten kehityspolku on ollut hyvin yhteneväinen aina vuoteen 2009 saakka. Labradorien tilastoon toki vaikuttaa opaskoirien lisääminen rekisteriin, mutta kehitys on senkin jälkeen ollut nousussa ja suosio on korkeimmillaan 28 vuoteen. Suuri suosio ei ole aina hyvä asia, kuten kultaisten osalta aikanaan nähtiin OP-mainoksen aikaan. Mutta tällaista harrasta kultaisten kannattajaa mietityttää, että mitä on tapahtunut, että kultaisten suosio on näin pieni suhteessa huippuvuosiin? Eikö pennut mene kaupaksi? Eikö rodusta enää pidetä? Eikö kasvattajia enää huvita? Eikö kultainen ole enää ”muotia”? Vääristääkö käyttölinjaisten suosion kasvu tilannetta, vaikka niiden osuus on edelleen hyvin pieni kokonaismäärästä?

Labradorien ja kultaisten taipumuskokeen läpäisseiden koirien määrät (kpl) 1990 – 2017

taipparit

Taipumuskokeen läpäisseiden kultaisten määrä on pysynyt hyvinkin tasaisena 28 vuoden ajan, vaikka labradoreilla läpäisseiden määrä on ollut viimeiset 20 vuotta pääosin nousussa. Miksi? Eikö taippareihin enää haluta mennä? Onko taipumuskoe vaikeutunut niin paljon, ettei sitä läpäistä? Eikö ole tarjolla riittävää tukea ja opastusta taipumuskokeeseen treenaamiseen? Eikö taipumuskokeen merkitystä mm. rodunomaisen luonteen kartoituksessa tuoda riittävästi esille? Onko kasvattajilla edellytyksiä ja halua auttaa ja tukea kasvatinomistajia taipumuskokeisiin?

Labradorien ja kultaisten lonkkakuvattujen määrä 1990 – 2016 (syntymävuoden mukaan, %)

lonkkakuvattujen määrä

Melko lailla yhteneväinen kehitys lukuun ottamatta 2000-luvun pidempää notkahdusta kultaisilla. Käytännössä vähän yli puolet rekisteröidyistä labradoreista ja kultaisista kuvataan. Käytettynä rahana ihan huikea summa, jolle toivottavasti saadaan vastinetta sillä, että kertynyttä tietoa käytetään hyväksi jalostuksen apuna.

A- ja B-lonkkaisten osuus kuvatuista 1990 – 2017 (syntymävuoden mukaan, %)

terveiden lonkkien osuus

Rekisteröidyistä labradoreista ja kultaisista on siis viimeisen 28 vuoden aikana kuvattu parhaimmillaan n. 55 %. Yllä olevassa tilastossa on A- ja B-lonkkaisten osuus nousta kuvatuista. Labradoreilla tilaston on huikea. Kultaisilla on menty viime vuosina oikeaan suuntaan. Joskus aikanaan huhuttiin, että jotkut kasvattajat eivät laita kuvia Kennelliittoon, jos kuvat eivät näytä hyviltä. Jos näin on käynyt laajemmassakin mittakaavassa, se toki vääristää tilastoja.

Ja välillä mietityttää, että edustaako se kuvattujen joukko rodun tilaa vai sen parhaimmiston tilaa. Eli käydäänkö kuvauttamassa koiria, joilla odotetaan olevan hyvät lonkat ja siihen on hyvät edellytykset?

Jalostukseen käytetyt ulkomaiset/tuontiurokset 1990 – 2017 (kpl)

ulkomaiset

Kultaisilla teetettiin monimuotoisuustutkimus joitakin vuosia sitten. Tulos oli varsin ikävä, sillä on jo todisteita siitä, että monimuotoisuus on kärsinyt. Yksi keino asian parantamiseksi on käyttää sellaisia linjoja, joita Suomessa ei vielä ole. Yllä olevassa taulukossa näkyy labradorien ja kultaisten jalostukseen käytettyjen ulkomaisten/tuontiurosten määrä.  Kultaisilla määrä ei ole laskenut samaan tahtiin pentuemäärän laskun kanssa. Toki suurikaan määrä ei kerro monimuotoisuuden kasvamisesta, kun tilasto ei kerro, ovatko käytetyt urokset eri linjaa kuin Suomessa jo olevat.

Labradorien ja kultaisten sukusiitosprosentin kehitys 1990 – 2017

sukusiitosprosentti

Sukusiitoasteen osalta kehitys on ollut varsin yhteneväinen, tosin kultaisilla ollaan edelleen korkeammissa lukemissa kuin labradoreilla. Näin ei-kasvattajana on joskus vaikea nähdä korkean sukusiitoksen hyötyjä, kun sukusiitosta on jo aiempina vuosina käytetty paljon ja koirat ovat pitkälti jo sukua keskenään. Ja se toki kaventaa rodun monimuotoisuutta entisestään.

Muuta

Labradoreilla 10 eniten pentueita kasvattavaa kasvattajaa on saanut aikaan 19 826 labradoria. Kultaisilla vastaava luku on 8 277. Tästä voitanee päätellä, että labradoreilla kasvatustyö on enemmän keskittynyttä isommille kasvattajille, joilta tulee paljon pentuita. Kultaisilla suurempia kasvattajia on vain muutamia.

Kymmenen käytetyimmän labradoriuroksen pentuemäärän keskiarvo on 32,6 pentuetta, joiden jälkeläisistä lonkiltaa sairaita on keskimäärin 20 %. Kultaisilla 10 eniten käytetyn uroksen pentuemäärän keskiarvo on 27,3. Jälkeläisistä 32,7 % on lonkiltaan sairaita. Koska pentuemäärät ovat näin isoja ja jälkeläisten jälkeläisten määrät sitä kautta myös, vaikutus rotuun on suuri.

Lopuksi

Kaipaan avointa keskustelufoorumia ja tiedon jakamista noutajamaailmassa niin rotujen terveydestä, luonteesta kuin rodunomaisista ominaisuuksistakin. Ei pelkästään tilastotietoa, vaan niin kasvattajien kuin harrastajien ja muiden noutajaomistajien kokemuksia ja tietoa asioista. Monesti sanotaan, ettei kasvattamista voi ymmärtää, jos ei ole koskaan kasvattanut. Näin varmasti osin onkin, mutta pennunostajia valistamalla ja kuuntelemalla voidaan vaikuttaa suuresti rodun suosioon ja kehitykseen – yhdessä kasvattajien kanssa. Tietoon ja ymmärrykseen pohjautuvia valistuneita valintoja meiltä kaikilta noutajien parhaaksi.

Hmm, moneenkos yhdistykseen kuulunkaan

Minulla on 3 kultaistanoutajaa ja harrastan kahden niiden kanssa rodunomaisia lajeja. Osallistun eri tahojen järjestämiin koulutuksiin ja kokeisiin (harvakseltaan). Olen lisäksi mukana yhden noutajakoirayhdistyksen hallitustoiminnassa ja talkoilen siellä sun täällä.

Maksan jäsenmaksua seuraaviin koiriin liittyviin yhdistyksiin:

– Suomen Kennelliitto 55 €/vuosi
* Koska siihen vain ”kuuluu” kuulua.

– Kultainen Rengas – Golden Ring GR ry 27 €/vuosi
* Oman rodun rotujärjestöön kuuluminen tuntuu itsestäänselvyydeltä.

– Suomen Noutajakoirajärjestö 17 €/vuosi
* Alueyhdistysverkoston kattojärjestön tukeminen omalla jäsenmaksulla.

– Uudenmaan Noutajakoirayhdistys 21 €/vuosi
* Oman alueen alueyhdistys, jonka toimintaa haluan tukea omalla jäsenmaksullani, vaikka en juurikaan osallistu sen koulutuksiin/kokeisiin.

– Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistys 20 €/vuosi
* Olen kuulunut jo vuosia ja osallistunut muutaman kerran koulutuksiin ja kokeisiin. On sen verran lähellä ja niin aktiivinen, että olen pysynyt jäsenenä, vaikken enää juuri ole osallistunut toimintaan.

– Kaakon Noutajakoirayhdistys 26 €/vuosi
* Liityin juuri, kun kesämökki Kaakon alueella, että jos vaikka sieltä käsin osallistuisi koulutuksiin tai voisin vaikka järjestää koulutuksen alueen ihmisille. Vaikuttaa aktiiviselta yhdistykseltä.

– Suomen Metsästysnoutajat ry 15 €/vuosi
* Olen kuulunut vuosia, jotta pääsen mukaan jäsenille suunnattuun toimintaan. Nykyisin lisäksi hallituksen jäsen.

– Pääkapunkiseudun kultaiset, ei jäsenmaksua
* GR:n alueyhdistys, etusija koulutuksiin/kokeisiin, joihin en kyllä juuri osallistu

Lahden Seudun kultaiset, ei jäsenmaksua
– GR:n alueyhdistys, mökin alueella

Kuulun siis 9 yhdistykseen ja maksan jäsenmaksuja 181 € vuodessa eli yli 1000 mummonmarkkaa. Saan toki vastinettakin eli maksan maksuja pääosin siksi, että haluan tukea ko. yhdistysten toimintaa jäsenmaksullani, jotta ne pystyvät tekemään työtään noutajamaailman hyväksi. Osaltaan maksan siksi, että voin osallistua ko. yhdistysten järjestämään toimintaan. Osaan kuulun siksi, että niin vain kuuluu tehdä esim. kennelnimen haltijana olla KL:n ja rotujärjestön jäsen.

Jäsenmaksujen lisäksi maksan tietysti jokaisesta koulutuksesta ja kokeesta, jossa käyn erikseen. Vaikka ne olisivat ns. oman yhdistyksen järjestämä. Eli tuen toimintaa sitäkin kautta. Myös talkoilemalla koulutuksissa/kokeissa tuen ainakin joidenkin yhdistysten toimintaa.

Noutajien yhteistyötoimikunta julkaisi viime vuonna alla olevan kuvan noutajien rodunomaiseen toimintaan liittyvistä ja niihin vaikuttavista tahoista.

 

noutajakenttä

Noutajamaailmassa on siis:

  • 5 rotujärjestöä
  • 1 rotua harrastava yhdistys
  • 1 rotukerho
  • 20 SNJ:n alueyhdistystä
  • 5 SNJ:n muuta jäsenyhdistyksiä kuten Suomen Metsästysnoutajat
  • 6 GR:n alueyhdistystä
  • Flattien alueellinen toiminta (ei erillisiä yhdistyksiä)
  • Tollereiden alueellinen toiminta (ei erillisiä yhdistyksiä)
  • Labradorien alueellinen toiminta (ei erillisiä yhdistyksiä)
  • Rodunomaisten lajien yhteisiä asioita hoitava Noutajien yhteistyötoimikunta
  • Noutajarotujen rodunomaisten kokeiden Tuomaritoimikunta
  • Noutajarotujärjestöihin kuulumattomat yhdistykset esim. Team Gundog, Finnish Dog Handlers, Middle Rivers kennelkerho, Etelä-Suomen Noutajakoiraharrastajat, Varpaisjärven seura- ja käyttökoira klubi, jotka järjestävät myös noutajille suunnattuja koulutuksia ja/tai kokeita.

Lisäksi noutajamaailmaa säätelevät Kennelliitto (koe- ja kilpailutoiminta, tuomari- ja toimitsijakoulutus jne.), Valtuusto (sääntöjen hyväksyminen) sekä Kennelliiton kennelpiirit.

Noutajakoirarotuja on 6 ja niiden yhteenlaskettu rekisteröintimäärä vuonna 2017 oli 3877 noutajaa. Aktiivi-ikäisiä noutajia voisi ajatella olevan noin 20 000 (vuosittain rekisteröintimäärä*5) , joista optimistisesti ajatellen 20 % osallistuu noutajakoirajärjestöjen järjestämään toimintaan eli vajaa 4000. Rodunomaisiin lajeihin huomattavasti vähemmän.

Eli tarvitaan siis noin 50 eri yhdistyksen, toimikunnan ja erilaisen ryhmittymän panosta, että alle 4000 noutajalle ja niiden omistajille voidaan järjestää rodunomaista toimintaa. Toki moni tahoista hoitaa muitakin asioista, mutta rodunomaisiin lajeihin liittyvää toimintaa on näissä kaikissa.

Suurin osa itsenäisiä, rekisteröityjä yhdistyksiä ja jokaisella yhdistyksellä on omat vastuuhenkilönsä, hallitus, toiminnatarkastajat, rahastonhoitajat, vuosikokoukset ja omat paperihommansa. Mitä useampi yhdistys, sitä moninkertaisempi hallinto ja kaikista niistä me jäsenet maksamme jokaisessa yhdistyksessä, johon kuulumme. Monissa yhdistyksissä toimivat samat henkilöt eri rooleissa.

Jokaisessa yhdistyksessä on myös jäseniä ja jäsenmaksutuloilla rahoitetaan suurimman osan toiminta. Jokainen yhdistys haluaa tietysti varmistaa omat jäsentulonsa ja sitä kautta tarjoaa jäsenetuja. Kun toimintaa ja tarjontaa on paljon, voidaan joutua tilanteeseen, jossa jäsenistä ja osanottajsta ”kilpaillaan” eri yhdistysten välillä.

Kaikenlainen noutajien ja noutaihmisten eteen tehty työ ja järjestetty toiminta on tärkeää. On ilahduttavaa, että meillä on paljon tarjontaa rodunomaisiin koulutuksiin ja koetoiminta pyörii. On hienoa nähdä, että noutajatoiminnan nykyisyydestä ja tulevaisuudesta välitetään ja halutaan panostaa sen turvaamiseen. Yhdistyksiä on syntynyt varmasti tarpeesta, kun olemassa oleva tilanne ei ole tukenut haluttua asiaa/toimintaa.

Asiat hoituvat nykyisin siis varsin hyvin, on toimintaa ja mahdollisuuksia. Mutta voisiko ainakin uusi nouseva noutajienomsitajapolvi miettiä,  että voisiko nämä eri yhdistysten, toimikuntien ja tahojen hoitamat tehtävät hoitaa niin, että esim. se minun 181 euroa vuosittain menisikin vain esim. 3 taholle (9 sijaan), jotka sitten jakaisivat sen kaikkeen toimintaan, jota nytkin ko. rahalla tuen – valtakunnalliseen Kennelliittoon, omaan rotujärjestöön sekä rodunomaisen toiminnan monipuoliseen tukemiseen?

Eli rodunomaisia lajeja hallinnoisi vain yksi taho, jolla olisi tarvittavat resurssi (rahat, ihmiset jne.) ja mahdollisuudet järjestää monipuolista, moneen tarpeeseen soveltuvaa ja pitkäkestoista noutajatoimintaa yhdenkertaisella hallintotyöllä. Varmistaen tuomari- ja toimitsijakoulutuksen, alueellisen peruskoulutuksen, edustusjoukkuetoiminnan, koetoiminnan tukemisen jne.

Mietittäväksi ihan jo se, että miten muuttuvassa maailmassa varmistetaan tekijät ja vastuunkantajat tässä yhdistysviidakossa ja löytyisikö yhteistä tahtoa tehdä asiat yksinkertaisemmin, kustannustehokkaammin ja silti nauttien työstä noutajien hyväksi yhdessä muiden noutajia rakastavien ihmisten kanssa ja turvaten monipuolinen ja kattava toiminta myös vastuunkantajien vaihtuessa.

Vai ajaudummeko me koko ajan pienempiin ja pienempiin, mutta sitäkin runsaslukuisempiin yhdistyksiin ja lopulta meillä on kaikilla oma yhdistys ;-)?

Ja tämä kirjoitus ei tarkoita, että yksikään nykyinen yhdistys olisi turha tai tarpeeton. Vaan sitä, että voisiko ajatella, että kaikki nykyisten yhdistysten rodunomaisiin lajeihin liittyvä toiminta saadaan yhden yhdistyksen alle. Yhdistyksen, jonka säännöillä varmistetaan riitävän monipuolinen toiminta.

Aikuisten hiekkalaatikkoleikkejä?

Olin aikanaan hyvin innokkaana mukana noutajayhdistystoiminnassa. Käytin paljon aikaani ja annoin paljon itsestäni itselleni tärkeää asiaa edistävän yhdistyksen eteen. Se oli suurimmaksi osaksi todella hienoa aikaa ja muistelen monia asioita ja ihmisiä lämmöllä. Vauhdikkaita ja hauskoja vuosia!

Parin vuoden hiljaisempi jakso noutajayhdistystoiminnasta loppui reilu vuosi sitten, kun lähdin taas mukaan aktiivisempaan noutajayhdistystoimintaan. Intopinkeänä ja innostuneena, halukkaana olemaan taas mukana kehittämässä noutajatoimintaa ja yhteistä asiaa isommassa mittakaavassa.

Mutta joko yhdistysmaailma tai minä tai me molemmat olimme muuttuneet noiden kahden vuoden aikana. Yhdistysmaailma tuntui jotenkin aiempaa lokeroituneemmalta ja joiltain osin oli kaivauduttu syvälle omiin poteroihin ja oltiin vahvasti puolustusasemissa. En tuntenut enää kuuluvani tuohon suureen noutajayhdistysmaailmaan.

Yhdistystoiminnassa (kuten tietysti yhteiskunnassa ylipäätään) on ihan liikaa suvaitsemattomuutta, joustamattomuutta ja mustavalkoisuutta. Ollaan kärkkäitä kertomaan oma mielipide ja kritisoimaan, mutta ei olla itse lainkaan valmiita ottamaan vastaan minkäänlaista palautetta. Halutaan, että muut muuttuvat, mutta ei olla valmiita itse mukautumaan. Arvostellaan herkästi muiden toimintaa, mutta ei osata katsoa omaa toimintaa riittävän kriittisesti. Ollaan niin herkkiä kritiikille, oman poteron puolustamiselle ja vastahankaisia muutokselle, että mikään muu vaihtoehto kuin nykyisessä pysyminen ei ole edes vaihtoehto.

Tuntuu, että ne pikku Pertit ja Pirkot sieltä lastentarhan hiekkalaatikolta ovat aikuistuessaan saaneet uudenlaisen hiekkalaatikon, jossa toisen hiekkakakkujen rikkomisen sijaan harrastetaan usein tiedostamatontakin ”yhdistys/joukkokiusaamista”.  Jätetään ihmisiä tietoisesti porukan ulkopuolelle. Jätetään peukuttamatta porukalla epäsuosiossa olevien henkilöiden somejuttuja. Kohdellaan ihmisiä tavoilla, joiden ei varmasti haluaisi kohdistuvan itseen. Tyrmätään porukalla epäsuosittujen ihmisten aloitteita ja aktiivisuutta, ihan vain siksi, että se on se tyyppi, jonka naama ei juuri sillä hetkellä miellytä. Ei haluta esiintyä epäsuosittujen tyyppien kaverina, ettei vain oma asema kärsi. Mollataan ja kerrotaan väritettyjä tarinoita ”peruspertsasta”, jota ei välttämättä tunneta juuri lainkaan, mutta sen tuulipuku sojotti väärään suntaan tai se sanoi jotain, mikä kuulosti ehkä uhkaavalta nykytilanteen horjuttamiselta.

On varmasti olemassa ihan tutkimuksiakin siitä, kuinka aikuiset käyttäytyvät somessa ja harrastustoiminnassa kuin lapset. Olen miettinyt paljon, miten tämä näkyy siinä noutajamaailmassa, jossa minä olen ollut ja olen mukana. Eikä minusta noutajamaailma ole mikään poikkeus, vaikkei varmasti pahimmasta päästä olekaan.

Onneksi tällainen hiekkalaatikkotoiminta on vain pieni osa toimintaa, joka toivottavasti ei edes näy sinne perusharrastajalle, joka ei ole mukana yhdistystoiminnassa. Ja meillä on onneksi iso joukko innokkaita ja avoimin mielin toimivia yhdistysaktiiveja, talkoolaisia ja vastuunkantajiakin, jotka osaavat olla hiekkalaatikkoleikkien yläpuolella. Lisäksi noutajan eteen toimii lukematon määrä ihmisiä ihan ilman yhdistysmaailmaa ja heidän panoksensa on tärkeä osa kokonaisuutta.

Mutta yläpuolella kirjoittamani pohjalta ymmärrän nyt sen, miksi uusi yhdistyksiä on perustettu ja perustetaan noutajamaailmaankin. Ja miksi vastuunkantajia on yhä vaikeampi saada mukaan yhdistystoimintaan. Noutajien yhdistysmaailmassa toimivat ihmiset eivät ole kaikilta osin riittävän avoimia ja suvaitsevaisia salliakseen niin monipuolisen toiminnan ja erilaiset mielipiteet, että pienempi määrä yhdistyksiä riittäisi. Ja kun kyse on meidän kaikkien vapaa-ajan toiminnasta, ei sen pidä olla liian hankalaa ja ikävää ja jatkuvaa vastatuuleen kulkemista. Siksi hakeudutaan sellaisiin yhdistyksiin ja seuraan, jossa toiminta on miellyttävää.

Vaikka minusta on menetys noutajamaailmalle, että toimimme samojen asioiden parissa niin monella eri taholla ilman yhteistyötä, pääasia toki on, että toimimme sen noutajan hyväksi. Meitä yhdistää rakkaus noutajiin ja halu toimia noutajien kanssa. Me olemme aikuisia ihmisiä ja kaiken lisäksi keskimääräistä fiksumpia, kun olemme hankkineet noutajan. Olisimmeko riittävän fiksuja pääsemään eroon hiekkalaatikkoleikeistä? Muistamaan, että meitä kuitenkin yhdistää tärkeä asia eli rakkaus noutajiin?

Laitan vielä mukaan kuvan keskimmäisestä noutajastani Siiristä. Se on iloinen, mukavuudenhaluinen, ruokaa varasteleva ja tarvittaessa toimintaan kykenevä draamaprinsessa. Se herättää näkijässään erilaisia tunteita ja ajatuksia. Yhdelle se on ruma käyttis, toiselle paska käyttis, kolmannelle väärästä kennelistä, neljännelle suloinen rimppakinttu – minulle se on rakas lemmikki ja harrastuskaveri. Jollain tutullani on taas koira, jota en ehkä itse niin arvosta sen jonkin ominaisuuden kannalta. Mutta minusta pitää löytyä riittävästi inhimillisyyttä ja aikuisuutta, jotta osaan iloita siitä, että tutullani on sellainen koira, josta hän itse pitää.

 

Lumisiiri (1 of 1)